Berlin!

Viisi päivää isossa kaupungissa, elokuussa 2014

takaisin

Maanantai 3/3.

Berliini, päivä 2 (osa 3.)

Seuraava pysähdys Factory Girlissä, kotitekoista lemonadea ja suklaakakkua ja vessankäyttö-oikeus ja netti. Aah. Ulkona alkoi ikävästi tihuttaa.

Ratikalla Kastanienalleelle, joka oli ennen oikein kivaa seutua. Nykyään siellä on liian siistiä, mitä nyt Cafe Morgenrot vielä vähän punkahtaa. Parissa pikkukaupassa oli silti käytävä, t-paitojen hinta oli noussut kympistä kolmeen - ostomäärä putosi kolmesta nollaan. Kyllä kannatti.

Subtrooppisella metrolla Alexille, etsimään kesällä nähtyä pallonmuotoista kirahvipehmolelua. Löytyi vain puolet matkalaukusta täyttävä koko, tyydyimme Minions-avaimenperään. Krista kävi vielä luomukosmetiikkaa hipelöimässä, itse otin kostealla ja pimenevällä Alexilla turistikuvia ja kuuntelin sillan alla kun trio soitti kitaralla, muoviämpäreillä ja kattiloilla Doorsia. Krusti tuli selittämään, kieli ei ollut mikään tunnistettava.

Metromatka kämpille oli jo trooppinen, ei subtrooppinen. Iltapalaksi valitsin flammkuchenin, elsassilaisen pannukakun, joka on ranskankermalla, kinkulla ja sipulilla päällystetty rieska - ja joka maistuu ihan täsmälleen nakkikastikkeelta. Ruokajuomaksi Paulaner Spezi, kolan ja jaffan sekoitus. Kirjoitus- ja makuuparvea valaisee lamppu, joka syttyy kun varjostimeen koskee ja sammuu kun viereen laskee tuopin. Erikoista yötä!

Samaa mieltä.

Hippikin arvostaa.

Vessan sisustus. Ei sentään vilkuttanut.

Paikallinen villielämä.

Melko abstrakti meininki.

Mitäpä tähän sanot?

Kissan sisällys.

The Dude abides.

Puhallettava hammas ikkunassa rentouttaa, eikä esim. pelota. Yhtään.

Wihii!

Kastanienallee. Liian siisti. Ratikkapysäkissäkin valot reunassa.

Tämä on sellainen muodikas "elfie."

Hävyttömät sylinterit.

Morgenrotin talo yrittää vielä.

iPho. He he.

Prater. Kuka lähtee terassille sateella? En minä.

Kuva on miellyttävä, en osaa sanoa miksi.

Muutamia julisteita.

U-bahn, eli metro, on tuo keltainen.

U2 *tirsk* Zurückleiten, bitte.

Sinistä ja oranssia Alexanderplatzilla.

Hotelli Park Inn.

Mallinnuken yksinäisyys.

TV-tornin idea.

Atomikello suoraan Itä-Saksasta.

Kulman kundit.

Vauhtia!

Kebap savuttaa.

Kattila saa kyytiä, yksipyöräisessä on vain yksi pyörä.

Erikoistukka.

Veljekset Blues tiedottaa lähikaupassa.

takaisin

edellinen - seuraava