Berliini, päivä neljä (osa 2.)

Aamukävelyn jälkeen hipit nauttivat hiilihydraattipitoisen energia-aterian ja junailivat itsensä lähelle Spreeparkin hylättyä huvipuistoa. Sinne kuulemma pääsi vielä viime viikolla kävelemään suoraan sisään, aidat olivat ruostuneet puhki ja mitään vartiointia ei ollut. Toisin oli tänään; villiintyneen puiston läpi kömmittyämme kohtasimme uutuuttaan kiiltelevän ja korkean aidan. Multakin oli vielä tuoretta tolppien ympärillä. Sisäänkäynnin lippukioskin suojapressu rapisi melankolisesti tuulessa, mainos tarjosi Kodakin kertakäyttökameroita. Kapearaiteinen juna seisoi ruohoisilla raiteilla, viimeinen vuoro oli jo mennyt. Lähdimme seuraamaan aitaa, sisään oli päästävä.

Puut olivat isoja, aurinko läikittäistä, polku erittäin kuljettu. Kohtasimme auringossa lojuvan tylsistyneen vahtikoiran, jonka päälle stevari kaatoi kannusta vettä. Uhka ei suoranaisesti leijunut ilmassa, mutta ehkei sittenkään tänään. Muutaman askelen päästä aukeni näkymä maailmanpyörään, joka pyöri hitaasti ja valitti metallisesti. Aavemainen tunnelma. Uusi aita kuitenkin jatkui vaan.

Parinkymmenen metrin päässä olikin sitten työporukka asentamassa uutta aitaa ja toinen purkamassa vanhaa. Ei tosiaankaan tänään. Vanha aita ei näyttänyt kovinkaan pitävältä, että sikäli. Kierros toi meidät Spreen rantaan, muutama hylätty talo (melkeinpä kummituskartano) ja jänniä näkymiä Tv-tornille. Netissä kehotettiin kiertämään koko huvipuisto, kyllä sieltä aidan takaakin näkyisi hyvin. No, eipä näkynyt. Vasta lähellä lähtöpaikkaa silmiin osui jotain kuvaamisen arvoista. Polkukin oli mutainen. Silti: hyvä, että mentiin. Paremmin kävi, kuin puiston alkuperäiselle omistajalle, joka lähetti rahapulassa Lentävä matto -laitteensa "huoltoon" Etelä-Amerikkaan. Paluumatkalla tulli löysi härvelin sisältä useita tonneja huumeita. Hupsista, saatana.

Pari viikkoa matkan jälkeen huomaan netistä, että nyt Spreeparkiin tehdään opastettuja kävelyretkiä. Tietenkin. Paikan nettisivuilta voi vakoilla lisää.