Alone in Berlin.

Neljä päivää suuressa kaupungissa, elokuussa 2017

takaisin

Tiistai, osa 3/7.

Jaaha.

Hot wheels.

Messe Nord/ICC.

Funkturm eli länsipuolen TV-torni.

Normaalimpiin paikkoihin piti päästä.
Ei ihan onnistunut.

Että sellaista sitten.
Jatka toki scrollaamista.

Lattialla nukkuu kulkumiehiä ja kusi haisee.

Pääseeköhän tuolta ulos?

Messukeskus on kuin pakkolaskun tehnyt avaruuslaiva 70-luvulta. Bierpinselin suunnittelijat vauhdissa.

Mistä mennään Funkturmiin?

Pitääkö ostaa lippu kassalta? Ne ovat kiinni.

Julkinen taide sopii kerrankin ympäristöönsä.

Ilmeisestikin tuonnepäin.

Funkturm jäi käymättä, suljettu remontin vuoksi. Ovella vahtimestari esitteli kylttiä, jonka päivämäärien mukaan tornin piti olla auki: katso nyt, kiinni on.

Kolmioita ja punaista.

Kaiserdamm.

Uuden ja vanhan metron väriero.

takaisin

edellinen - seuraava