Alas ja ylös

Autoillen Alpeille kesäkuussa 2015

takaisin

Dachau

Onko tämä NYT sopivaa?

16.6.2015

München, päivä kolme.

Nautimme viimeiset Hitschler-merkkiset karkit Dachaun keskitysleirin parkkipaikalla, jonka lyhtypylväät valmistanut Hess-niminen firma muistaa painaa nimensä isolla. Matka Münchenistä oli lyhyt ja eteni enimmäkseen erilaisten tunnelien kautta - niissä oli risteyksiäkin, maan alla. Navigaatiosetä menetti yhteyden välittömästi - onneksi on silmät.

Portissa luki totutusti arbeit macht frei, turistiryhmät parveilivat kuten aina. Tällä kertaa oli erityisen paljon japanilaisia hipsterityttöjä, jotka tietenkin tuijottivat. Leiri sijaitsee melko keskellä kaupunkia, teollisuusalueen vieressä. Seutu oli ennen köyhää, ammustehtaan sulkeuduttua todellisissa vaikeuksissa - natsien "työsiirtola" otettiin siis innolla vastaan. Vihdoinkin vaurautta ja työpaikkoja! Junantuoma orjatyövoima tosin taisi viedä viimeisetkin duunit - näytteillä oli kirje, jossa posliinitehtaan johtaja vaatii SS-konttorilta kompensaatiota, kun vangit eivät päässeetkään koleraepidemian ja siitä johtuneen karanteenin takia töihin. Natseilla oli myös kavala salajuoni ottaa haltuun koko posliininvalmistusbisnes ja sitten ...jotain. Ehkä maailma.

Näimme asuinparakit, näimme kolmikerroksiset sängyt ja kiiltäviksi kuuratut puulattiat, vankilan ja eristyssellit, keittiöt ja suihkut. Infotauluissa oli niin paljon ihmiskohtaloita, pieniä yksityiskohtia ja julmuuksien kuvauksia, ettei sitä pystynyt käsitteleään. Oli tehty ihmiskokeita, pidetty nälässä ja kylmässä, matalassa ja korkeassa paineessa, seisotettu alle neliön kopissa vuorokausikaupalla, pidetty järjetöntä kuria, ylennetty väkivaltaisimmat ja sekopäisimmät vangit vankipoliiseiksi joilla oli rajaton valta mutta hengenlähtö todella lähellä, pakotettu siivoamaan kunnes siivottavaa ei kertakaikkiaan enää ollut edes ulkona, vaadittu petaamaan sänkyjä niin että peiton ruudut olivat kaikki suorassa - ja tämä siis pakkotyön päälle.

Seisoin kaasukammiossa, katossa on feikkisuihkuja, seinissä pienet luukut, joista myrkkytabletit on pudotettu. Ennen tätä huonetta oli pukeutumistila ja vaatteiden desinfiointiin käytetyt kammiot - tämän jälkeen päästäänkin suoraan uuneille. Opas selittää jenkkituristeille, että itse asiassa täällä ei juurikaan kaasutettu vankeja - ne kun tuppasivat kuolemaan ihan itsestään. Muutama näytösluontoinen teloitus kyllä oli. Uunit sensijaan olivat ahkerassa käytössä, eikä niissä siis poltettu ketään elävältä. Joukossa käy kohahdus - olivat kai luulleet niin. Ihmisen työntäminen tuollaiseen pieneen luukkuun nyt olisi muutenkin hankalaa, saati jos se vielä rimpuilisi. Eivätkä ne saatanat meinaa oikein palaakaan, kun ovat 75-prosenttisesti vettä.

Raadollinen huumori pukkaa väkisin pintaan, kun ei ole oikein muutakaan keinoa käsitellä. Sama se on kai ollut vangeillakin - etenkin tilanteissa, joissa arvovaltaisia vieraita tuotiin tutustumaan leirioloihin. Sairaat ja kuolleet oli siivottu pois näkyvistä, orkesteri soitti, ruokaa riitti kaikille ja kahvila oli kerrankin auki, kesäksi luvattiin uima-allasta, jne. Hämäys onnistui ilmeisen hyvin, raportit olivat harvoin edes väähääkän negatiivisia. Mahtoi vankeja huvittaa. Loputtoman oloisella hiekkakentällä paahtavassa auringossa raahustaminen, etenkin ihmiskunnan paino hartioilla, alkoi vaatia veronsa. Iso oranssi työajoneuvo torjui rikkaruohoja käytäviltä - polttamalla ne pois kaasutöhöttimellä. Eiköhän tämä ollut tässä. Ajoimme läheiseen markettiin ihmettelemään tavaroiden taikamaailmaa ja etenkin juomapuolta - jostain kumman syystä. Nälkäisenä kauppaan menemisellä on tunnetut seuraukset, niin nytkin.

Kaupungille ihmettelemään tarjontaa, ensin vuorossa nörttikauppa Item Shop. Luonnollisen kokoinen Tardis - ja siinäpä se tarjonta sitten olikin. Mielellään olisin maksanut radio-ohjattavasta ja "Exterminate!" -huutelevasta Dalekista 40e, mutta liikkumattomasta säästölippaasta en todellakaan. Sonic Screwdriverin mallinen yleiskaukosäädin oli myös hieno, muttei ihan satasen väärti kuitenkaan. Tetrispaloista koostuva, vapaasti järjetettävä valaisin, jonka palat loistavat kun ovat yhteydessä toisiinsa, kiinnosti myös. Melkein.

Ruokapuolesta huolehti tänään Hans im Glück eli Onnekas Välimäki. Tarjolla oli erilaisia gourmetpurilaisia kohtuulliseen hintaan ja maku enemmänkin kuin kohdallaan - ja, nämä luomukset pystyi syömään ilman haarukkaa ja veistä tai tuplanivelettyä leukaluuta. Sisustus oli täkäläisittäin eksoottinen mutta meikäläisittäin melko tuttu; nuoria koivuja siellä täällä, lattiasta kattoon. Kiva idea, joskin kovin hipsteri. Tilasin myös oluen, määrittelemättömän hellesin, kun ajattelin että laatua saksassa kuintenkin saa. Saipa sitten kuitenkin San Miquelia. Pyh, sanon. Vedestä ei kuitenkaan tarvinnut maksaa erikseen...

Metroilimme vielä yliopistoa kohti, hullun jäätelöntekijän maitobaariin. Liian pienet farkut ja ylikokoiset lippikset lisääntyivät heti huomattavasti. Jäätelöjen maut olivat siitäkin huolimatta mitä kiintoisimmat; normaalien suklaiden ja vaniljojen lisäksi mm. mansikka-shamppanja ja bratwursti. Krista otti sitruunasorbettia, oreo-keksiä ja vadelma-balsamicoa. Itselleni riitti cookie ja olut - ja pieni maistiainen mozzarella-basilikaa. Kaikki maistui juuri siltä miltä kerrottiinkin: olutjäätelön ja sitruunasorbetin yhdistelmä oli kuin ilmetty radler. Humalan puraisu kiinteässä muodossa on kyllä vähintään erikoinen elämys - ehkä ihan hyvä, että bratwursti jäi kokeilematta.

Huomenna Alpeille, ehkä jopa Garmisch-Partenkircheniin tai Oberstdorfiin. Jossain täällä on vuori nimeltä Wank. Näihin kuviin.

Lamppujen valmistaja on valittu tarkkaan.

Koiralle kyytiä.

Monenkin ihmisen viimeinen asemalaituri. Joo, olkaa siinä vaan, tuskin kukaan haluaa nähdä.

Sisäänkäynti. Sillan alla vuolas oja.

No niin.

Loputtomasti teinejä - ja hyvä niin.

Klikkaa isommaksi (uusi ikkuna)

Hiekka on kuumaa eikä tämä paikka lopu ikinä.

All along the watchtower

Dachau oli ensimmäinen keskitysleiri - eikä se siihen jäänyt. Yhteensä 200 000 vankia, 30 000 tuhottua.

Siitä omakotitalo kivalla näkymällä.

Vankilaparakkeja. Tylympi kohtalo joutua ensin keskitysleirille ja vielä siellä linnaan.

Siis OMG.

Ruuhkaa selliosastolla.

Hetken rauha.

Vankien kertomuksia heijastetaan seinille.

Tämä oli parempiosaisten isompi selli.
Ei sekään mahdu kuvaan.

Täällä on yhtä aikaa kylmä ja kuuma.

Kiva pikku konekivääripesäke.

Joko ahdistaa? Entä nyt?

Tuo vihreän sävy.

Lahjoitettua taidetta - osa hyvää.

Paikallisia pakkotyöleirejä.

Hampaista kerättyä kultaa.

Historian painolasti.

Yksikin lude voi tappaa - tuskin mikään muu täällä.

Natsien posliinimonopoli. Häh.

Teinien ikuinen tylsistyminen - missä ja milloin vaan.

Tänään kierretään nuo pitkät parakit, joiden edessä kasvaa puita - ja sekin riittää oikein hyvin. Niistä vasemmalle kolmiomainen teloituspuisto ja lyhytpiippuinen krematorio.

Dachaun yrttitarha.

Epäreilun kaupan yrttiteetä Dachausta.

Ettei kukaan varasta.

Pesutilat. Pylväiden välillä kulki metallitanko, jossa roikutettiin vankeja rangaistukseksi, alasti ja joskus hypotermiaan asti.

Klassista kuvastoa.

"Juutalaisten syytä kaikki."

Kontrastia.

Sehän meni hyvin.

Dachaun vangit maittain.

Vapaus koittaa.

Aliravitsemus, 1945.

Tupakointi kielletty.

Natsien vihaamaa "rappiotaidetta." Muistan eräänkin suomalaisen vaaliohjelman...

Et polta.

"Marxismi on kapitalismin suojelusenkeli." Mitä?

Vaalit 1930. "Mehän vartoitimme!"

Pidä valtakunta puhtaana - äänestä Saksademokraatteja. Nimellä on hieman eri klangi nykyään...

Leirejä ja työleirejä.

Iltavahvuuslaskenta.

Ei enää koskaan.

Iltavahvarikenttä.

Parakit ja puut.

Taksilla oven eteen.

Katolilainen kappeli.

Vankiparakin sisällä. Armeijan käyneille varmaankin tuttu vesipiste.

Makuusalin päiväpuoli. Kiiltäväksi pesty lattia.

Kolmikerroksiset punkat.

Jakkarat kaappien päällä. Tämäkin on tuttu kuva - puuttuu vain siniruudullinen lakana.

Miten täällä on näin lämmin tunnelma? Yhteenkuuluvaisuuden tunne huokuu seinistä.

Jokaisen sorapenkin kohdalla oli samanlainen parakki.

Siniruudullinen lakana mainittu.

Rikkaruohojen torjuntaa kaasupolttimella kärventämällä. On aikoja ja on paikkoja.

Parakki jatkuu ties minne - eikä näitä ole kuin kaksi.

Jokaisen sorapenkin kohdalla omansa.

Herra korppi on nyt hieman myöhässä.

Tämä paikka ei lopu ikinä.

Aurinko paistaa ihan tosissaan.

Ihmisten määrä on näköjään pysynyt samana.

Kuvaaja arvostaa tällaisia paikkoja.

Tulipa mieleen uimahalli.

Protestanttinen kirkko. Piruntorjuntabunkkeri.

Nimitys on hyvinkin voinut alkaa tästä luomuksesta. Tai sitten Klaukkalan kirkosta.

Raja-aidan ensimmäinen osio. Noiden jälkeen lisää piikilankaa, vettä, sähköaitaa, ym. kivaa.

Työmatkaväline.

"Church of Reconciliation"

Krematoriolle päin.

"Ajatelkaa kuinka kuolimme täällä."

Kuolleiden muistolle
eläville varoitukseksi.

Krematorio.

Käykää toki sisään.

Rohkeasti peremmälle.

Muistolaatta.

Takahuone.

Desinfiointikammiot vaatteille.

Kuteet roikkumaan ja luteille kyytiä.

Virallisempi sisäänkäynti.

Pukuhuone.

Ja sitten päästäänkin suihkuun.

Ah, teidän jälkeenne.

Katon suuttimista tuli vettä.

Kostea ilma tehosti myrkyn vaikutusta.

Jykevässä ovessa on kahva vain ulkopuolella.

Ulkoseinän luukusta laitettiin myrkky sisään.

Hallo.

Tämä kammio ei ollut aktiivisessa käytössä, muutamia testejä lukuunottamatta - vangit kun kuolivat leirioloissa ihan itsestään.

Oi vainaa, ma sua tervehdän.

Vanha krematorio. Tämä jäi äkkiä pieneksi.

DO NOT FORGET

Tuhkahauta.

Täällähän on nättiä.

Pistooliteloituspaikka. Hmm.

Teloituspaikka veriojalla.

Järkyttävä määrä hyttysiä. On pysyttävä liikkeessä.

Tuntemattoman hauta.

Villiintynyttä.

Polku jatkuu sittenkin.

Mitä?

Itse leirissä alkaa olla taivas kohdallaan.

Herra korppi ryyppää.

Sateenkaaridivisioona. Tietenkin.

Laitetaan tämä ovi nyt kiinni.

End of the line.

takaisin

edellinen - seuraava