Alas ja ylös

Autoillen Alpeille kesäkuussa 2015

takaisin

Schwerin, osa 3

Ah, kesäilta ja vesistö.

Vähän vasemmalle, ja näky on toinen.

Hitto, tää mun kallis "Bowie-henkinen blondi hiuslisäke" ei taida sittenkään toimia. Tuijottaakohan kaikki? Näytänkö urpolta? Parturi jää nyt joulukortitta!

Keinotekoinen luola eli grotto; tällainen piti silloin olla. Neuschwansteinissäkin oli - sisällä.

Täällä ei sentään usvakone puhalla sumua eikä 1800-luvun äänentoisto pauhaa Wagneria.

Hyttysiä toki riittää.

Harvinainen, yksijalkainen sorsa.

Tukiraudat hieman latistavat muuten niin aitoa luolakokemusta. Irtokivistähän nekin on tehty...

Luolasta johtaa tietenkin myös salakäytävä linnaan.

Kaikki kukat kukkivat.

Orangerio eli talvipuutarha.

Suupielet vaahdossa on sinun vetesi suihkutettaman.

Downshiftaaja jättää hommat muille. Kokeilkaa tekin.

Orangerio on vuodelta 1853. 80-luvulla siellä oli tekniikan museo - melko epätodennäköinen yhdistelmä.

Suihkulähteen yläsuihku pyörii - tietenkin.

Ravintolapöytien sekaan on mahtunut yksi kasvikin.

Sinitakkinen varjostaa meitä.

Kuka kaatoi fairya suihkulähteeseen? Own up, that man!

Kas, tekosaari - kaikki muu täällä on niin aitoa...

Sinitakkinen, taas.

Nokikanojen kivi-imitaatio. Illan tullen natsaa.

Pöytäliinat vähän liiankin valmiina.

Turhaan ootrasitte - ei tuota luule puuksi kukaan.

Hipin katse kaukaisuuteen.

Jaaha, tervepä teille.

Joutsenia järvellä.

That's not very nice, is it?

Lue toki myös pieni präntti.

Enkeli ja omatekoinen frisbee-golf.

Ai ettei mene tuon rungon ympärille? Katotaanko?

Juuret häiritsevät ikävästi asetelmaa.

Ei perkele, puuma JA susi. En ehkä pysty tähän.

Nää fisut on ihan pahoja. Silkkaa ilkeyttäni syön.

Kas, pariisilaista tunnelmaa. Tai ehkä ei.

Syyllistävät sipulikupolit.

Huvimaja ehtii kasvaa elokuussa valmiiksi - ehkä.

Yhdennäköisyys on hämmentävä - väri ei niinkään.

Trumpettini pysyy koossa pelkällä narulla, tröö.

Entä mistä tuo käsi vaakunaan ilmestyi?

takaisin

edellinen - seuraava