Lauantai, 13. toukokuuta, Wulfen, Fehmarn, Saksa.

Aurinko oli aamulla armottoman viiltävä tyynen Itämeren yllä, kun herätys soi kuudelta. Neljän tunnin tehokas uniaika ei riitä millään, se on todettava - tai, olisi sitä ollut kuusikin käytettävänä, mutta sänky oli vino ja joku pieni valonen paistoi suoraan silmään.

Lapioituamme munakokkelia syliin salamisämpylöitä käsilaukkuun siirryimme pikamarssia autokannelle pieneksi ikuisuudeksi. Mikä siinä kestääkin? Sama juttu illalla laivaan mennessä; edellinen auto jumitti selvityskopilla vähintään vartin, itse pääsimme kahdessa minuutissa. Mikä voi kestää?

Ulkona odotti kirpeän valon lisäksi yllättävä kylmyys. Kapelskärin kevät ei ollut läheskään niin pitkällä kuin meillä, puut tuskin hiirenkorvilla ja lämpöä noin 10 astetta. Kello oli toki vielä vähän. Matka sujui alkuun aivan kivasti, kunhan muutamista tientukoista päästiin. Ennen Tukholmaa oli kuitenkin pysähdyttävä hakemaan ensimmäiset energiajuomat, silmien takana kuumensi ja ajatus harhaili. No: kofeiinia koneeseen, ilmastointia kylmemmälle ja rokki soimaan - kyllä tästä selvitään.

Tukholman ohi ja ali, tunneleissa ja erinäisillä silloilla. Kuumotus silmien takana vaihtui vähitellen poltteeksi. Snäksäyttelin Lidlin kuivasalamipötkyjä, joista ei pakkauksen perusteella tiennyt olivatko ne ihmiselle vai eläimelle tehtyjä - hyviä, kuitenkin. Ei niistä apua ollut.

Lupasin nauttia Nøgger-jäätelön Brahe Husin raunioilla, ja niin myös tein. Kyseessä on kingis-tyyppinen ratkaisu, tämä yksilö tosin oli viallinen - sisäinen suklaa puuttui. Aurinko ehti myös apajille, puikko ehti melkein sulaa ennen kuin pääsin perille. Kevät oli ehtinyt tänne, omenapuut kukkivat ankarasti ja järveltä nousi sininen usva.

Loppumatka Helsingborgiin asti oli takkuinen, pysähdyimme vähän väliä elpymään - ja ohitimme samat rekat jo monetta kertaa. Jonkinlainen raja ylitettiin Max-hampurilaistavintolassa - kunnon överiburgereiden jälkeen väsymys kääntyi jotenkin sisäänpäin ja melkeinpä katosi.

Seuraava raja ylitettiin vesitse, lautalla Tanskan puolelle. Matka kestää 20 minuuttia, joista 10 ollaan Tanskan aluevesillä - ja samalla lievemmän alkoholilain alaisuudessa. "Nyt sitä viinaa saa" kaikui kuulutus, ja ruotsalaiset rynnistivät. Joidenkin puhe jo sammalsi, kun Hamletin linna vasta näkyi kunnolla.

Tanskassa oli kevään sijaan kesä, ensimmäisen aallon voikukat jo hahtuvavaiheessa ja rypsipellot keltaisina. Tanskaan saapuminen on aina yllätys; vaikka Skåne lupailee ja enteilee, ei samaan mittakaavaan ja söpöyteen yllä mikään. Paikallinen ajokulttuuri tuntui sitäkin oudommalta - aggressiivinen, jopa kusipäinen kaahailu ei oikein istu näihin satukirjamaisemiin ja postikorttitaajamiin. Pakollinen pysähtyminen ruokakaupassa, jossain Køgen tienoilla; olihan saatava makrillisalaattia ja muuta viisuevästä - ja sitten melkeinpä yhtä soittoa Rødbyn satamaan asti. Lauttaa sai odottaa hetken, vaan eipä se haitannut leppeässä illassa.

Salmen yli ollaan rakentamassa pohjatunnelia, rannalla massiivinen tehdas jo sylkee elementtiä ja meri kuhisee asennuslaivoja. Tunnelin reitin voi nähdä helposti, poijuja seuraamalla. Toistaiseksi mennään toki vielä lautoilla.

Lautan rantauduttua Puttgarteniin koitti lyhyt ajo Fehmarnin saaren toiseen päähän, laskevan auringon valossa. Kämppä haltuun, olut pakkaseen ja euroviisut auki. 11 tunnin ajo, lisäksi tauot - onhan siinä tekemistä. Onneksi huominen on lyhyempi päivä, vain viisi tuntia, Utrechtiin asti.

Kävin suihkussa, sieltä tuli lämmintä vettä kunnon paineella - näin ei aina ole, tulemme huomaamaan. Kristan vedenpaineraportti antaa tälle arvosanan hyvä.