Perjantai, 26. Toukokuuta 2023, Verdun, Ranska

Tähän asti kummalisin majoitus jäi taa, kun kännyimme pois palaneen myllyn puistokujalta. Vahtikoiraa piti sitä ennen hieman käskyttää, se kun makasi taljana keskellä tietä. Puikkelehdimme pienten kylien labyrintin läpi, kohti maksullista moottoritietä ja Champagnen maakuntaa. Tie oli täälläpäin halvempi, koko kolmen tunnin matka maksoi noin kympin. Navigaatio järjesti Pariisin kehätiellä kivan pikku jäynän, ajatti nimittäin Charles-de-Gaullen lentokentän läpi - näin jo lähtöaulan ovet ja koneiden pyrstöjen rivistön, ennen kuin se löysi jonkun kieron reitin ulos. Nopeutta ei tosin tarvinnut pudottaa alle kahdeksankympin, eli kai tämä oli ihan normaali reitti.

Pian oltiin taas maaseudulla - Pariisi nimitäin loppuu kuin seinään. Ylä- ja alamäkiä riitti, samoin laajoja näkymiä ylängöltä viereisiin pikkukaupunkeihin. Moottoritieltä poistuttaessa meitä tervehti kyltti, joka totesi, että huomaatehan että ette ole enää moottoritiellä, ajakaa siis hiljempaa. Erikoista, mutta pitää muistaa että noin joka toisessa nopeusrajoituksessa on lisäkyltti "rappel" eli "muistutus" - ja että aika monien kärkikolmioiden alla lukee joko "väistäkää", "antakaa tietä" tai "teillä ei ole etuajo-oikeutta." Seuraavaksi tulee varmaan stop-merkkiin lisäkilpi "pysähtykää."

Pieni tie jatkui samanlaisena kuin ennenkin, heinä tuoksui, puut kukkivat ja pelot vaihtuivat välillä metsiksi. Olin juuri toteamassa, tai ehkä se oli Krista, että ei tämä kovin shamppanjaiselta näytä, kun tulimme puiden katveesta Marne-joen laakson yläreunaan. Joki kiemurteli kaukana alhaalla ja hiekanväriset kylät täplittivät kumpuilevaa maastoa, jonka jokaikinen neliösentti kasvoi viiniköynnöstä. Niin se maisema muuttuu.

Pari kiemuraista kylää ja linnoituksenomaista kirkkoa myöhemmin ylitimme joen, sen vesi oli vihreää kuin smaragdi. Jos en olisi nähnyt turkooseja alppijokia omin silmin, väittäisin tätä jonkinlaiseksi sirkustempuksi. Silta oli muuten kuvien perusteella täsmälleen samanlainen kuin mikä räjäytettiin eilisen linnakylässä, betoninen kaarisilta - sama suunnittelutoimisto, varmaankin.

Alkoi tulla vastaan shamppanjatiloja ja -taloja, enimmäkseen pieniä tekijöitä, mutta myös muutama melko mahtipontinen ja pompöösi. Kohta edessä oli koko teollisuuden keskus, Épernayn kaupunki. Ei kovin tyylikäs paikka, vaikka rahaa oli nähtävästi lapioitu kärrykaupalla - tai ehkä juuri siksi. Ajelimme Avenue de Champagnen päästä päähän ja takaisin, sen varrella kun on kaikkien isojen talojen pääkonttorit. Pysähtyä ei voinut eikä kävely kuumassa kiinnostanut - etsimme oivan kuvauspaikan joen toiselta puolelta ja nauhoitimme kirjeenvaihtajan raportin. Ehkä näitkin sen jo. Harmi tosiaan, että piti olla autolla; lasillinen olisi maistunut. Alun perin oli toki tarkoitus mennä kiertokäynnille yhden tehtaan luolastoon, mutta se olikin yllättäen remontissa - ja ainoa, jossa ei tarvitsisi kävellä ryhmän mukana. Ei me sellaiseen ruveta.

Takaisin isolle tielle ja kohti Verdunia, tuota ensimmäisen maailmansodan ehkä verisintä ja turhinta taistelupaikkaa. Muutamasta neliökilometristä tapeltiin yli yhdeksän kuukautta - eikä paikka edes ollut strategisesti kovin tärkeä. 700.000 ihmistä kuoli ja 495.000 loukkaantui - noin 2300 kaatunutta päivässä. Luita kuulemma löytyy vieläkin.

Itse kaupunki on pieni ja kovin epäkiinnostava, nätillä paikalla kuitenkin - ja taistelupaikat ne vasta viehättäviä olivatkin, loivasti kumpuilevaa ylänköä ja kukkivia puita. Ensimmäiseksi pysähdyimme Mémorial du Verdunin pihalle, siitä piti lähteä polku kokonaan tuhotun Fleury-devant-Douaumontin kylän raunioille. Otin laukkuni ja tormasin metsäpolkua eteenpäin ja alas. Löytyi samanlaisia pommikuoppia kuin mummolassa ja hienoa metsäluontoa ja yksi mukavihainen pikkukoira, vaan ei jälkeäkään kylästä - toki sen piti olla kokonaan tuhoutunut, mutta silti. Palasin ylämäkeen, kuumissani ja turhautuneena. Kaikkea sitä pitääkin ihmisen tehdä.

Että edes jotain näkisimme, ajoimme kohti Ossuary du Douaumontia eli luutaloa - ja siinä, alla puolen kilometrin päässä, oli tuhottu kylä. Opastaulut ja kaikki. Katujen paikalla kulkivat pienet polut, talon kohdalla oli kuoppa ja kiveen asennettu kyltti joka kertoi mitä missäkin oli ollut - leipomo, suutari, tinuri, maatalo, maatalo, maatalo, kirkko. Ei kiveä kiven päällä, vain alkuillan lämmin aurinko ja hiljainen tuuli. Aika pysäyttävä paikka - ja samanlaisia on lähistöllä ainakin kaksi muuta.

Ossyaryn rakennus on melkoisen fallinen, ensimmäinen ajatus oli että onko tuo Helsingin rautatieasema or are you just happy to see me? Kivitornin edessä avautui taas valkoisten ristien kenttä, tällä kertaa sota on eri mutta vaikutus edellen yhtä vahva. Luutalo oli tietenkin kiinni, ja tuskinpa siellä mitään reisiluuläjiä tai kallokasoja näkisi - toisin kuin Tsekkien Kutna Horassa pari vuotta sitten.

Kohti kaupunkia ja majoitusta. Tällä kertaa olemme kaupungin laitamilla, kolmikerroksisen townhousen kellarissa. Takapiha on onneksi vapaassa käytössä, sisällä kun ei ajatus oikein juokse - joka paikka on kuorrutettu "live love laugh" -henkisillä mietelauseilla, ranskaksi toki, ja saman estetiikan esineillä, kuten sisustukivillä ja kiviseinää imitoivilla tapeteilla, joista osa on väärin päin - varjot kivien yläpuolella. Ehkä paras kokonaisuus on vessan kaksi vierekkäistä kylttiä: salle des bains (kylpyhuone) ja Let´s have some fun! Ei kiitos. Kokonaisuuden kruunaa kotitekoinen suihkukoppi, puhelinkopin kokoinen ja niin itse tehty että naurattaa. Kohtahan sekin on kai kokeiltava.

Omistaja väittää ettei puhu englantia ja jatkaa sitten lähes täydellisellä Oxfordilla. Lämmitämme eineksiä, ne ovat edelleen parempia kuin meikäläinen ns. normaaliruoka. Kaksikin eri kissaa käy ovella kuikuilemassa, ei kutenkaan uskalla sisälle asti. Niille on jätetty ulos a-tikkaat, joiden ylätasolta voi hypätä muurin päälle ja siitä taas yläkertaan.

Huomenna on tarkoitus katsoa vielä muutama kuoppa metsässä ja jatkaa sitten Saksan puolelle Aacheniin - joko Belgian tai Luxemburgin ja Belgian kautta. On myös täydennettävä varastoja ja käytävä kaupassa, ne kun ovat täälläpäin sunnuntaisin kiinni - ja maanantaina on superhelluntai, silloin ei tehdä muuta kuin viedään jesulinukkea ristisaatossa kylän läpi ja ammutaan tykillä tasatunnein, tai vastaavaa, mitä nyt missäkin maakunnassa. Näihin kuviin.