Maanantai, 29. Toukokuuta 2023, Wuppertal, Saksa

Nukuimme pitkään ja söimme aamiaista huolella, ei ollut kiire minnekään - eilisellä kävelyllä tuli nähtyä melkeinpä kaikki tarpeellinen. Tämä päivä olisi pitänyt siirtää Verduniin, mutta helppohan se on jälkeenpäin sanoa. No, otimme lomailun kannalta. Emäntä lupasi pestä pyykkiä ilmaiseksi, tilasimme oitis koneellisen - huomenna mennään kyllä tekemään täsmäisku Primarkkiin, mutta jos sieltä ei löydy, loppuvat vaatteet kesken. Näin ei tule tapahtumaan, mutta silti.

Iltapäivällä pelkkä oleskelu alkoi käydä tylsäksi, kaivoin auton esiin ja lähdin katsomaan schwebebahnia vielä kerran. Wuppertalin keskusta on ohut mutta pitkä, seurasin kiskoja etelään useita kilometrejä. Rata vaihtoi suuntaa joen päältä kadun päälle, sen alla ajaminen oli kuin käärmeen luurangon sisällä kruisailisi - kannatintolpat kuin kylkiluut. Ei mitään halpaa infraa rakentaa, luulisin. Kaupunki itse ei tarjonnut suuia yllätyksiä ja oli muutenkin kovin tyypillisen saksalainen - paitsi että keskustamainen alue vaan jatkui ja jatkui. Kännyin pois valtaväylältä ja jouduin oitis kiellettyjen ajosuuntien ja yksisuuntaisten labyrinttiin, pahempaan kuin Tallinnan Kalamaja - oli pakko kaivaa navigaattori avuksi.

Käännyin etelään ja nousin korkeammalle, yliopiston alueelle. Oletin näkymiä alas kaupunkiin, vaan kovin vähissä olivat. Kampuksen rakennuksissa oli omaleimainen tyyli ja valo osui niihin kivasti, otin pari fotoa. Jostain materialisoitui välittömästi stevari, joka tivasi saksaksi jotain, tiukkaan sävyyn. En ymmärtänyt ja sanoin niin, englanniksi toki. Ukko kävi jo kuumana, osoitteli kameraa ja uhkaili polizeilla. Toistin hitaamin, että en ymmärrä. Jostain löytyi nuorempi vartija, se puhui kieliä ja totesi, että yliopistoa ei saa kuvata ja kannattaisi totella. Toisin vielä hitaammin, etten ymmärrä mitä tämä ukko haluaa. Vihdoin asia kirkastui heille molemmille ja sävy muuttui järkevämmäksi. Ei tullut mieleenkään, ettei saisi kuvata - laittaisivat kyltin, jos niin tosiaan on. Eikä täällä myöskään missään sanota, että tämä on yliopisto - nääkeehän sen rakennuksista, mutta yhtä hyvin paikka voisi olla vaikka sairaala tai konferenssikeskus. Näitä näkökohtia en tuonut esille, silä olen mielummin vapaa menemään kuin oikessa. Toivottelimme päivänjatkot, nuorempi selitti kai vanhemmalle jotain asiakkaan kohtaamisesta.

Ajoin tällä kertaa itään päin, katsomaan kaupungin toista keskustaa eli Barmenia. Paikallinen panimo kiinnosti, mutta se oli helluntain takia säpissä. Tämäkään keskusta ei suuremmin hurmannut, samaa 80-lukuista modernismia ja tylsähköä betonia - liian kilttiä ollakseen kiinnostavaa tai särmikästä, mutta silti vieraannuttavaa. Äkkiä, isolla kokoojakadulla, tunsin tuoksun josta ei voi erehtyä: Trabant, ja vielä avomallinen, perässään tuttu sininen savupilvi. Vielä joku jaksaa harrastaa; 90-luvulla niitä oli itäpuolella pellot täynnä - eikä maksanut oikein mitään, kunhan veit pois. Niin se nostalgia toimii, nykyäänhän niistä saa jo monta euroa.

Häivähdys silmäkulmassa, u-käännös ja takaisin: löysin esiintymän huippuluokan katutaidetta. Muutama jännä kuvakulmakin tarjoutui, mutta valo tuli hankalasti; puolet kuvasta paahteessa ja toinen varjossa. Teos oli myös todella laaja, useamman talon monilla eri seinillä. Äkkiähän tuollaiset korjaa kuvankäsittelyllä, mutta nyt ei ole mitään välinettä käsillä. Tämäkin läppärinkaltainen asia, jolla kirjoitan, on itse asiassa vanhan tabletin ja bluetooth-näppäimistön yhdistelmä, eikä edes kovin hyvä sellainen; kirjaimia jää usein välistä ja joskus ne menevät väärään järjestykseen. Ansaitsen parempaa, ensi kesänä en enää tappele tämän kanssa.

Poutainen päivä, ei liian kuuma mutta lämmin. Turkkilaisista ravintoloista kantautui mainio grillaamisen tuoksu, muuta paikat paitsi ne ja pikkukioskit olivat kiinni. Ajelin pidempää reittiä kämpille, vaatteet olivat tulleet ja kuivuivat, omelettia väsäiltiin paistokuntoon. Katsoin muutamia videoita tubesta, mutta homma ei oikein lähtenyt lentoon; jostain syystä kotona ollessa olen pohjattoman kiinnostunut siitä, saako korjausukkeli 20 vuotta ulkona seisseen ja 100 vuotta vanhan puskutraktorin käyntiin ja liikkeelle, vaan nyt en voisi välittää paljoakaan vähempää. Sitten kirjoitin tämän, kohta lataan kuvat - ehkä niissä on jotain vähän kiintoisampaa.

Huomenna siis Primark, jonka jälkeen getränkemarkt (vaatekauppa ja juomakauppa, jos ette tienneet) - ja sitten kolmisen tuntia posotusta Lüneburgiin asti. Ehkä matkalta löytyy jotain jännää, usein niin käy. Ja onhan aina Lyypekin Ikea (oikeasti se ei ole Lyypekissä eikä Ikea, mutta usein tulee pysähdyttyä.) Lomahan loppuu kohta, mutta ihan vielä ei tunnu siltä. Vielä ei siis ole aika mennä kokemaan kaikkea mahdollista pakonomaisesti.