Tiistai, 30. Toukokuuta 2023, Lüneburg, Saksa

Aamiaiseksi tähteitä, sitten hain auton alas kadulle ja kävin sitä täyttämään. Jouduin jättämään vähän huonoon paikkaan, ohi pääsi kyllä mutta periaatteessa juuri siihen ei olisi saanut pysähtyä. Muutaman laukun ja vaimon lataamiseen meni alle viisi minuuttia, mutta sinä aikana toimintaani ehtivät käydä paheksumassa ainakin bussi, ambulanssi, pari tavallista autoa, poliisi ja huomautteleva vanha kähmy. Eivät sanoneet mitään, tuijottivat vain.

Seuraavana Primark ja vuoden vaateostot kerralla - tai no melkein, istuvia housuja en ole sieltä vielä löytänyt. Kassi täyttyi ja tili tyhjeni, mutta niin käy markkinoilla eikä itku kuulemma auta. Poistuessamme parkkihallista, alkoi ikävänkuuloinen hälytys rälähdellä kaikuisassa betonikuutiossa; ilmassa liikaa pakokaasua ja liian vähän happea, moottori seis ja ulos. Hankala toki toteuttaa molempia yhtä aikaa.

Wuppertalin laitamilla katsastimme vielä ns. Rapunzelin tornin, sen rakennutti arvatenkin joku eksentrikko. Korkean tiilitornin nokassa nököttää pieni mökki, jossa oleskelijalla saattaisi olla hyvät edellytykset höperehtymiseen. Hienon näköinen paikka kyllä, näkymä ylhäältä varmaan mitä parhain ja ympärillä komeaa lehtimetsää.

Sitten etsin lähimmän getränkemarktin eli juomakaupan; tämä yksilö oli sisältä sopivan rähjäinen, isäntä vaihtoi renkaita autoon ja kompressori huusi samassa tilassa. Valikoima ei ollut kovin jännä, mukaan tarttui vain muutama uusi tuttavuus. Kassahenkilö ei suostunut myymään yhtä putelia, olin kuulemma ottanut sen väärästä korista - siinä kun olivat valmiiksi varatut tuotteet odottamassa noutoa. Hmm. Ihan samanlainen kori kuin kaikki muutkin, ilman mitään merkintöjä. Saksani ei ole riittävän hyvä; olisin voinut lausua pari valittua, mutta juuri ne sanat puuttuvat varastosta.

Seuraava juomakauppa palveli onneksi kivemmin ja valikoimaakin oli. Sitten täytin renkaisiin lisää ilmaa kolmannen huoltoaseman maksullisesta koneesta, eurolla sai touhuta 10 minuuttia. Kahdelta aiemmalta asemalta ei saanut ilmaa ollenkaan eli tyhjän pyytämättä. Käytin ylimääräiset minuutit imurointiin kun sellainenkin mahdollisuus oli, jalkatilassa riitti kuivunutta Sommen mutaa ja Juno Beachin hiekkaa yhä vieläkin.

Kolme ja puoli tuntia Lüneburgiin, siispä moottoritielle, energiajuoma auki ja vakionopeus päälle. Ajaminen maistui kerrankin, ensimmäistä kertaa tällä reissulla. Pysähdyimme kerran syömään roskaruokaa, mutta siinäpä se - muuten yhtä soittoa ja jalka suorana. Nopeus oli periaatteessa vapaa, mutta käytännössä ei voinut ajaa juuri 140 km/h lujempaa; aina oli joku hitaampi edessä ja joutui jarruttamaan. Eikä tällä lastilla mitään ennätyksiä rikottaisi muutenkaan - vauhti kyllä pysyi ja ajokäytöskin oli vielä hyvin hallittavaa, mutta kiihdyttäminen takaisin kunnon nopeuteen kesti yllättävän kauan. Etenkin, jos sattui kohdalle lievä ylämäki - ja usein tuntui sattuvan.

Muutamaa ruuhkanpoikasta lukuunottamatta matkasta ei jäänyt juuri kerrottavaa; nauroimme oudolle paikannimille ja huudatimme punkkia tarpeettoman lujaa. Lüneburgiin päästyä ensin kauppaan, sitten hotellille, pikapäivällinen ja kaupunkia katsomaan.

Tämä on vanha hansakaupunki, taloista sen näkee - ja melkein joka kyltissä muistetaan mainita. Merelle on kyllä melkoisesti matkaa, mutta meneehän tästä joki. Kujat olivat edelleen kapeita, vesi tyyntä ja heijastavaa ja kuu melkein täysi; kiertelin vanhaa keskustaa jonkun aikaa illankähmyssä ja totesin sen edelleen nätiksi - pari vuotta sitten tuli käytyä, eikä palaaminen haittaa yhtään. Kujalla tuli vastaan kaljaporukka, sekin kujalla. Yksi ulkoista tivaamaan ensin saksaksi ja sitten englanniksi, että otinko hänestä juuri kuvan. Not everything is about you, baby, vastasin ja sen kaverit nauroivat. Analog, analog, hoki yksi heistä ja osoitteli Yashicaani. Kyllä kyllä.

Kerrottakoon vielä tarina kirkosta. Sen torni on vinossa, niin paljon että äkkinäisempikin huomaa. Itseensä pettynyt rakennusmestari päätti päättää päivänsä hyppäämällä sieltä, mutta tuli valinneeksi väärän sivun; ei pudonnut, vaan liukui alas vinoa seinää pitkin, melkeinpä tappavaa tahtia toki - mutta suoraan lantakuormaan, jonka pehmeys pelasti. Liekö totta, tiedä näistä. Huomenna Tanskan puolelle, Mønin saarelle. Hampurin kehätie odottaa.