Keskiviikko, 31. Toukokuuta, Borre, Møn, Tanska

Auto käynnistyi aamulla kiltisti ja kitinöittä - tämä on myöhemmin tärkeää. Kiertelimme hetken etsimässä toria ja Lunabrunnenia, jonka veistokselliset hahmot suihkuttavat vettä jännistä paikoista. Sinne ei saanut enää ajaa, joten käännyimme pois ja kohti Rossmannin drogeriemarktia eli kauppaa, josta saa vähän kaikkea eikä oikein mitään. Lähinnä apteekkikamaa ilman lääkkeitä eli voiteita ja pesuaineita ja sensellaista. Krista häipyi purkkien ja purnukoiden taikamaailmaan, itse ratsasin paikallisen marketin. Kovin monta ostosta ei voi enää tehdä, takaluukku pursuu jo.

Pieniä teitä kohti pohjoista, vältellen moottoritietä A1 ja etenkin Hampurin kehätietä kuin ruttoa sekä koleraa. Pian Lüneburgin ulkopuolella pienempi maantie sukelsi isoon alikulkuun, luulin että alitamme moottoritien mutta kyltistä opin että se olikin kanava Elbe-joelta jonnekin. Melkoista insinöörityötä, ja vähän myyränkin. Vaan annahan olla, muutaman kilometrin päässä ilmestyi ihan puun takaa järkälemäinen betonikolossi - isoja torneja, kookkaita putkia, tekemisen meininki. Kurvailin kanavanrantaan, vähän epäviralliselle paikalle, ja tunnistin härvelin: laivahissi. Tietenkin. Jos kanavasta tulisi liian pitkä ja sulkuja vaadittaisiin mahdoton määrä, on parempi nostaa ja laskea veneet ja laivat, vesineen, erittäin isolla hissillä. Alus ajetaan kaukaloon, jonka molemmat päät suljetaan, ja sitten se on menoa. Ja koska kaukaloita on usein kaksi, joista toinen nousee ja toinen samalla laskee, kumoavat niiden painot toisensa ja hissin tarvitsee nostaa vain laivojen paino.

Tutkailin suhisevaa ja pihisevää kolossia hetken, mutta mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Vasemmalta saapui jokilaivoja kanavaa pitkin, ne jäivät kiltisti odottamaan - mutta kolossi vain kihisi kuin paineistettu vesi putkistossa. Saapui lauma saksalaisia turisteja polkupyörillä, ne rupesivat syömään eväitä ja joku laittoi välittömästi AC/DC:n pauhaamaan. Thunder! ja niin edelleen. Betonikolossin näköalatasanne tyhjeni äkisti ja kohtapa paikalle kaahasi pieni auto, josta nainen heti selittämään: kohta se tulee, me olitiin tuolla ylhäällä just äsken ja nähtiin miten laiva ajoi sisään, kohta se tulee alas, ottapa vaan, hän hihkui. He olivat kanavaintoilijoita Hollannista - ja koska sielläpäin on mäkiä harvanlaisesti, olivat tulleet katsomaan laivahissiä tänne.

Tunnelma oli pysähtynyt, ilma lämmin, biisi vaihtunut Blow Up Your Videoon ja kolossin suhina lakannut. Pienen nitinän säestämänä toinen laivakaukalo alkoi laskeutua, ja kohta jo laiva porhalsi hyvää vauhtia luukusta ulos. Ensimmäisenä jonossa killunut Spartacus sai jäädä odottamaan, kun joku tankkeri kiilasi sisään ensimmäisenä. Aika lähteä.

Pari kylää eteenpäin, musiikkina näihin maisemiin mitä parhaiten sopiva Polkaholix, tuo saksalaisten schlagereiden väsymätön humpauttaja. Katsoin jo kaukaa, kylänraitin toisesta päästä, että höyryjunako sieltä tulee - niin mahtava oli savupilvi. Lähemmäs päästyä kävi ilmi, että sehän olikin vain Lanz Bulldog, tuo vanha traktori joka kulkee melkeinpä millä tahansa palavalla nesteellä. Säkätys oli melkoinen ja tuoksu tuntuu melkein vieläkin, kuva onnistui vain vaivoin.

Hampurin pohjoispuolella voi palata hyvin mielin moottoritielle A1, kehälle kun ei voi enää joutua. Tie oli toki betonipintainen ja kovin pomputtava, mutta lujaa ei voinut päästellä myöskään muiden autoilijoiden takia - meitä oli aika monta. Lisämausteena noin viiden kilometrin välein toistuvat turhanoloiset rajoitukset; ensin 120, kohta 100, sitten 80 - ja juuri kun sait hiljennettyä, vapaa nopeus. Tie ei ollut näissä kohdissa huonommassa kunnossa, mutkaisempi tai muutenkaan erilainen. Kummallista hommaa. Musiikki vaihtui Hellacoptersin ekaan, sopi oikein hyvin näihin betonitien paukuttaviin saumoihin ja yleiseen rytkeeseen. Tämä levy on toki ns. hankittu mieltymys; biisit täytyy osata ulkoa, ennen kuin voi kuunnella vähänkään meluisassa ympäristössä.

Melkeinpä yhtä soittoa Puttgardeniin asti, siellä auto parkkiin ja katsastamaan pohjoismaiden suurimmaksi väitetty border shop. Ja voi veljet että olikin kokemus; kauppa on kivitalon kokoinen mutta kelluu meressä, laiturissa kiinni mutta hiljaa keinuen. Sisällä neljä isoa kerrosta, normaalin Sokoksen verran, pelkkää viiniä, viinaa, likööriä, kaljaa, olutta, karkkia, suklaata, leluja ja lopulta myös halpaa kodintavaraa ja säilyvämpää ruokatarviketta. Hinnat olivat toki halpoja vain, jos osti paljon kerralla - ja meillähän ei tilaa ollut. Kaappasin mukaan pari-neljä halpaa viiniä ja kahdeksan euron keissin jotain IPA:a, jonka paketissa oli mustekala eli siis lonkeroja. Auton joutui jättämään kauemmas, jos ei ollut lauttalippua hommattuna - vain sillä aukeni pääsy läheisempään parkkiin. Tästä kovin tietoisena jätin enemmät hankinnat sikseen. Rystyset olivat nytkin jo melkein valkoiset perille päästyä - ja pysäköinti maksoi hävyttämät neljä euroa, vain käteisellä, kiitos.

Lastasin auton ja käynnistin, ei oikein tuntunut lähtevän. Tyhjäkäynti ronklotti kuin kolmella sylinterillä, moottori ei tahtonut vastata kaasuun vaan oli tukehtua - ja jos ei painanut pedaalia, oli sammua kokonaan. Huomautattakoon tässä, että kyseisessä moottorissa on vain kolme sylinteriä, mutta kyllä se yleensä tasaiseen käy. Syttyi valo service, sitten check engine, sitten stop - ja näytössä rullasi engine fault. Mikä nyt eteen? Öljyä on kulunut tällä matkalla tavallista enemmän, mutta muita ongelmia ei ole ollut, jos ei lasketa sitä sammumista ranskalaisen mäen päälle. Tähänkö nyt jäätiin?

Nilkutin lauttajonoon, sain liput ostettua ja auton laivaan - Tanskaan vaikka väkisin ja mietitään sitten. Laivalla söin suruuni hintavan mutta jo perinteeksi muodostuneen wienerleikkeen bearnaisekastikkeella - siinäpä yhdistelmä, jonka ei pitäisi toimia, mutta toimii silti ja helkkarin hyvin. Otin refleksinomaisesti pari kuvaa että on mitä muistella, ei olisi huvittanut.

Rannassa auto käynnistyi ja isommalle tielle päästyä kulki aika hyvin, varoitusvalot toki paloivat vieläkin. Yhtään se ei tykännyt alakierroksilla vedättämisestä, vaan alkoi heti yskiä ja pykiä - oli pidettävä kierrokset korkealla ja vaihde yhtä pykälää pienemmällä kuin yleensä. Pysähdyin tarkistamaan öljyn, sitä oli puoleen väliin asti eli vähemmän kuin viimeksi mutta riittämiin. Ei näkynyt mitään selkeää vikaa, vuotoa, savutusta tai mitään. Epäilen kannentiivistettä, mutta minkäpä sille tekisi keskellä tanskalaista maaseutua? Ja maisema olikin mitä parhain; kumpuilevaa peltoa, alhaalta paistava aurinko, tuoksuva heinä, kukkivat puut joista linnut karjahtelivat, toisinaan jostain löyhähtävä tuoksaus raikasta merta. Ja auto joka ei oikein jaksa ja huolestunut kuski.

Stegessä pysähdyime ostamaan aamiaistarvikkeita ja muutaman kulkurin iltakaljan - tänään, jos koskaan olen sen ansainnut. Ja Tanskassa valmistettu Tuborg on jotain ihan muuta. Parkkiin ajaessa engine fault ei enää rullannut näytössä, mutta check engine ja service paloivat yhä. Moottori ei halunnut sammua, hörisi vielä pari kertaa vaikka otin avaimen pois. Ehkä siinä on sähkövika ohjausyksikössä? Liikaa bensaa suonissa? Dieselin kohdalla epäilisin karkailutaipumusta, engl. runaway diesel, vaan tämä on tosiaan bensalaite.

Linkkasimme jotenkuten majapaikkaan, majoitustoiminnaksi muutetulle maatilalle. Päärakennus on nätti kuin mikä ja puutarhakin komea - sivurakennukset, joissa huoneet ovat, muistuttavat enemmänkin konesuojia. Vaan mikäpä siinä, huone on iso ja avara ja siinä on seinänkokoinen ikkuna kivalla näkymällä. Ja koska räppänääkään ei oltu avattu, myös melkoisen kuuma atmosfääri. Hetkellinen ristiveto hoitaa kaiken, mutta hieman huonommin on korvattavissa se tosiseikka, että varasimme huoneen nimen omaan maan tasolta - ja tämä on toisessa kerroksssa, jyrkkien rappujen takana.

Roudasimme kamat autosta, hankalan sorapihan läpi - matkalaukun pyörät eivät pyörineet vaan se raahautui. Vasta huoneessa huomasin ohjeet; pihalla ei saisi pysäköidä, aja pois sieltä ja talon ympäri, pysäköi puun alle ja kantaminen on helpompaa - lisäksi matka lyhenee. Olisivat voineet aiemmin mainita. No, kävin herättämässä potilaan vielä kerran - ja sehän lähti iloisesti käyntiin, ilman nikottelua tai yhtäkään varoitusvaloa. Hetken lepo tanskalaisella maatilalla tosiaan tekee ihmeitä. Toivottavasti vaikutus kestää ja pääsemme kotiin kuivin jaloin.

Maistoin hieman Tuborgia ja japanilaishenkistä kananuudelisalaattia, kylmähyllystä, todella hyvää, sekä kanan ja ranskalaisten makuisia sipsejä, jotka olivat kukin tahoillaan esikuviensa muotoisia ja makuisia.

Auringon mentyä mailleen täällä tulee todella pimeä - niin pimeä, että paikkaa markkinoidaan yöllisillä tähtientarkkailusessioilla. Pitkin pellonpientareita on asennettu lepotuoleja ja lavitsoja, makuupusseja vuokrataan että voi mennä tuijottamaan universumia lämpimästä käsin eikä maata ihan muurahaisten joukossa. Saatan kokeilla, jos jaksan - mutta mitään en kyllä maksa. Hyvässä muistissa viime kesän myöhästynyt lauttamatka Bornholmilta mantereelle, kun pimeällä merellä tuikkivat tuhannet tuulivoimaloiden varoitusvalot ja niiden yläpuolella komea tähdistö. Linnunradankin olisi saanut kuvaan, jos laiva ei olisi ajanut niin kovaa.

Nyt hieman kuvien valintaa ja sitten unille - tai ehkä tähdille. Huomenna ajo Ruotsiin, johonkin pieneen punaiseen tupaan Grännan lähettyville, jos vaan pirssi kestää. Tu dui.