Perjantai, 2. Kesäkuuta 2023, Kapelskär - Naantali

Mökki tyhjäksi ja auto täyteen, heti ensimmäiseksi eiliselle näköalapaikalle. Sinne oli jostain pesiytynyt lauma toistensa päälle puhuvia ja kirkuvia teinejä - näkymä oli heistä huolimatta edelleen kokemisen arvoinen. Lämpötila oli laskenut yön aikana, vain 13 astetta - näytti edelleen ihan kesältä, vaan ei tuntunut siltä, paitsi autossa, jossa lämmitin oli edelleen pidettävä täysillä.

E4 pohjoiseen oli sama kuin aina ennenkin. Norrköpingin kohdalla iski oivallus: mitä, jos käytäisiin katsomassa Västerås, kun autokin tuntuu toimivan ja aikaa on? Tuumasta toiselle tielle, kohti pohjoista. Katrineholmin kohdalla otin bensaa, tapahtui jotain mitä en ole ennen kokenut: pistooli hyppäsi tankista kesken tankkauksen ja kasteli toisen lahkeeni. Kiva juttu. Suunnilleen samassa kohdassa aikataulu huomattiin sittenkin mahdottomaksi - pois jäisi joko Västerås tai sitten Snösättra. Valitsimme katutaiteen ja kännyimme kohti itää. Tie oli joko 55 tai 57, joka tapauksessa Södertäljen kohdalla palasimme vanhaan tuttuun uomaan. Maisemat ja näkymät olivat tällä kierroksella nätimpiä kuin yleensä, harmi että pysähtyminen ei oikein käynyt päinsä.

Tukholman lähistöllä jumituimme hitaasti liikkuvaan ruuhkaan, viisikaistaisella tiellä. Varsinainen kokemus, etenkin kun Koppis ei tahtonut pysyä käynnissä tyhjäkäynnillä ja pidempi seisominen sai sen nikottelemaan. Jono kuitenkin liikkui koko ajan, mikä oli jopa pahempi juttu - ei hetken lepoa, lämmöt nousivat ja moottorin tuuletin pauhasi. Käänsin lämmityslaitteen puhallinta isommalle, se auttoi vähän.

Ruuhkasta päästyä ensimmäiselle parkkipaikalle jäähdyttämään autoa ja kuskia. Kaasujalan takareisi jumitti ja olo oli muutenkin ajettu. Löysin viereisen roskiksen päältä oudon, puustatehdyn mekaanisen värkin - video siitä pyörii jossain täällä bookissa. Auton jäähdyttyä palasimme lähiökatujen labyrinttiin, jonka takana odotti varsinainen aarre.

Tukholman-seikkailujani pidempään seuranneet ovat ehkä kuulleet paikasta nimeltä Snösättra Graffiti Hall of Fame. Se on luonnonkauniin paikan keskelle kuin toisesta ulottuvuudesta pudonnut pölyinen pätkä teollisuusaluetta, kuin Tattarisuolla ikään - pikkufirmaa, nyrkkipajaa, autonrassausta. Kaikki seinät ja aidat on maalattu aivan täyteen toinen toistaan hienompia katutaiteita ja graffiteja, kadun puolella parempaa ja takaseinissä kehityskelpoista. Maalaukset uusitaan joka kevät, eikä toisten töitä ole tapana jyrätä ennen sitä.

Alue on nyttemmin siistiytynyt ehkä liikaakin; pölisevä katu asfaltoitu, puolet alueesta suljettu ja palautumassa luonnonsuojelualueeksi - ja melkeinpä kaikki yritystoiminta häädetty. Kontrasti maalatun ja maailman välillä oli ennen jyrkempi ja isoja seiniä käytössä enemmän - mutta vaikka alue on pienentynyt, toi firmojen lähtö itse asiassa enemmän käyttökelpoista seinää saataville. Ja voi veljet ja veljenpojat, taso oli tänäkin vuonna huima. Kuvia seuraa, halusit tai et.

Taide-intoilun jälkeen Tukholman keskustatunneliin sekoilemaan. Navigaattori toimi yllättävän pitkään, kunnes viime töikseen käski kääntyä oikealle ja menetti sitten signaalin. Käännyin kuten käskettiin ja hetken päästä ulkomaailma näytti kovin oudolta. Kone sai älynsä takaisin, keksimme yhtä aikaa että liittymä oli väärä. No, takaisin maan alle ja uusi yritys - kohta jo nielimme maileja kaupungin pohjoispuolella.

Tylsää tietä kohti Kapelskäriä, Norrtäljessä pieni kauppapysähdys ja kassillinen kaikkea tarpeetonta. Auto nikotteli parkipaikalla hieman, mutta lähti sitten. Kehuimme sitä, rapsuttelimme kojelautaa ja kerroimme kuinka se huomisen jälkeen pääsee hoitoon. Jaksa vielä, urhea pieni koppis - matka ei ole pitkä enää. Ja saattaa kohdallasi olla viimeinen. Snif.

Laivalla sai syödäkseen, kuten tavallista. Ruoka ei täällä ole ikinä ollut mitenkään ihmeellistä, eikä linja muuttunut tälläkään kerralla. Kyllä siitä nälkä lähti, vaan eipä jäänyt muuta kerrottavaa. Yritin istua baarin puolella kirjoittamassa, hytissä kun ei ole kenttää. Rekkareiskojen jutut alkoivat riittää alle kymmenessä minuutissa, pakenin ylemmän kannen loungeen jossa on lentokoneen penkkejä eikä ketään muuta. Aurinko laskee ikkunan takana, ilmastointi kohisee, ei muita ääniä.

Loma loppuu. On mentävä töihin. Mitähän siellä tehtiinkään?