Lauantai, 11. lokakuuta 2025, Huskvarna, Ruotsi

Hippien suuri ja mahtava matkapäiväkirja täällä taas, hei vain hei. Tänä aamuna heräsin kesken varastopitoisen unen kaltevasta laivasängystä, ärsyttävästi liukkaiden lakanoiden keskeltä, jostain päin Itämerta. Hieman aamunkoittoinen miesääni ilmoitti kaituttimesta, että M/S Finncanopus saapuu Kapelskärin satamaan tunnin kuluttua, ja nyt teillä on todella kiire. Emme hötkyilleet, äkkiäkös sitä työntää laukkunsa autoon ja menee sitten itse perässä - aamiainenkin odotti siellä, yö autokannella vastasi hyvin jääkaappimaisia olosuhteita.

Aurinko oli juuri nousemassa kun ajoimme ulos laivasta, taustapeilin kautta se kuikuili kuin elokuvissa ja loi tielle pitkiä varjoja. Kauriit höyrysivät usvaisilla pelloilla, isot mustat varikset kaartelivat ja riista-aidan tolpalla istui haukka. Energiajuoma puraisi ja omatekoinen tonnikalapiirakka vei nälältä pahimman terän, matka joutui rekalta rekalle - ohituskaista koitti parin kilometrin välein, tie oli tylsästi keskikaiteinen.

Skippasimme Uppsalan ja Sigtunan, vaikka valo olisi ollut juuri hienoimmillaan - vielä emme tienneet, että sitä jatkuisi koko päivän. Näiden sijaan käväisimme pyörähtämässä aamunkähmyisessä ja juuri heräilevässä Stukholmissa, ei sitäkään kovin usein pääse näkemään. Matalalta paistavan mutta kirkkaan auringon säteet näyttivät oikein kuvauksellisilta varsinkin Nordiska Muséetin kohdalla ja Sergelin torilla - sielläkään ei tule ihan joka päivä autoiltua.

Kaupungin jäädessä taa oli päivä noussut jo kokonaan, sumu hälvennyt ja puiden värikkäät lehdet loistivat kilpaa neonvihreän oraksen kanssa. Ruska se oli täälläkin, vaikka epäilin ettei näin etelässä vielä. Ehkä yöt olivat olleet kylmempiä. Lämpöä kuitenkin riitti näin aamupäivällä, oli riisuttava huppari ja käännettävä lämmitys pois päältä, mittari näytti lokakuuksi utopistista +18 astetta eikä valehdellut edes paljon.

Aikaa oli liikaakin, joten käväisimme Norrköpingin keskustassa poukkoilemassa. Täällä kannattaa seurata viittoja industrilandskapet, kyseessä ei ole tylsä teollisuusalue vaan vanhojen, nyt jo entisten tehtaiden keskittymä, joka sai voimansa virtaavasta vedestä. On mitä mielikuvituksellisimpia tehdasrakennuksia, sijoiteltuna erikoisesti, ja joka paikassa virtaa ja lorisee ja kuohuu. Kävimme täällä jo viime vuonna, siitä on hyviä kuviakin, mutta joku laiskimus ei ole saanut aikaiseksi julkaista.

Otin siinä jossain välissä bensaa, vaikkei olisi vielä tarvinnut. 95E maksoi 15,79sek eli meikäläisittäin 1,42. Aika kiva hinta, eikä edes halvin mahdollinen asema. Sen kaupasta nappasin Farbor Arnes Brynt Smör -jäätelön ja Trocadero-limun - Krista tyytyi saman merkin kanelbulle-jäätelöön. Oivallista evästä. Pihalla kohtasimme muita suomalaisia, olin jo aiemmin katsonut että nyt on kovin tutun näköistä porukkaa - ihan kuin ilmettyjä Toivasia. Eivät olleet, vaan eivät ruotsalaisiakaan. Nekin ajoivat sitikalla, ranskalaisia kulkineita olikin parkkipaikalla komea rivi vierekkäin.

Jossain Mantorpin ja Mjölbyn välillä alkoi huikoa, suuntasimme siis lähimpään Max-purilaisravintolaan. Perinteet velvoittavat. Matkalla osuimme tietenkin perunateemaiseen kiertoliittymään, jonka keskellä pönöttää jättimäinen potaatti - eikä edes mikään valioyksilö, vaan vähän rupinen ja ituinen. Paikan nimi on potatisrondellen, se löytyy kartasta. Max taas tarjosi Bearnaise deluxe -purilaiset, joissa oli mainitun ja mainion kastikkeen lisäksi jostain kumman syystä pihvin päällä röstiperuna. Tämä tuli aikalailla takavasemmalta, mutta maistui kuitenkin hyvältä ja tasapainoiselta.

Aikaa oli vieläkin useita tunteja liikaa, matkaa majapaikkaan noin 50 kilometriä. Bongasin kartasta, että olemme aika lähellä Vadstenaa, jossa on hieno linna ja kiva puinen vanhakaupunki - ja josta pääsee kätevästi sille pienemmälle tielle, joka kulkee Vätternin rantaa myötäillen. Sinne siis. Linna ei pettänyt taaskaan, kuten eivät sen puistossa hölmöilleet naakat ja mustavariksetkaan. Lämpöä oli edelleen 18, jätin hupparin autoon ja seurasin huvittuneena pipoissa ja toppatakeissa hikoilevia turisteja. Voikukat kukkivat, kuten on tapana - tähän aikaan vuotta tosin vähän harvemmin. Kävelykeskustassa kohtasimme paljon innokkaita koiria, vinoja taloja ja pitkiä varjoja. Oikein miellyttävää. Kapearaiteinen museorautatie oli valitettavasti jo talviteloilla.

Rantaa pitkin kohti Grännaa. Aurinko räimi järveen niin että aurinkolasit ja visiiri eivät riittäneet, näkyi pelkkää valkoista. Kamera ei myöskään pysynyt mukana, otoksista tuli kelvottomia. Gränna jaksaa viehättää aina vaan, vaikka onkin täysin turistinen rysäpyydys ja sesongin ulkopuolella lähes kuollut. Pohdimme hetken, josko ottaisimmen lautan Visingsön saarelle, menopaluu kustantaisi parikymppiä. Jätimme tällä kertaa väliin, onhan sielläkin jo käyty. Kannatin paikallista ICAa kahden pullan verran.

Aikaa oli edelleen liikaa, olisimme hyvin voineet ajaa Tanskaan asti jo tänään. No, nyt kävi näin. Grännasta Huskvarnaan oli pitkä tietyö, saimme madella seitsemääkymppiä vain yhtä kaistaa pitkin. Takana ahdisti tietenkin joku rautainen ammattilainen, rekkakuski joka ei ilmeisesti havainnut edellään ajavaa loputonta jonoa - vain edellisen auton, josta olisi päästävä ohi nyt heti. Vastaantulijoitakin oli loputon nauha ja ohittaminen muutenkin kielletty, vaan eipä takerruta tylsään todellisuuteen kun on henkilökohtainen kiire ja aivan pakko roikkua takapuskurissa kiinni. Tietyön vihdoin loputtua sankarimme sai jäädä nielemään pölyä, rajoitus nimittäin nousi sataseen ja jono hälveni toisen kaistan avautuessa. Että kyllä kannatti. Mutta! Jos tunnistat itsesi edeltävästä, voisitko ystävällisesti joko tutkiskella sisintäsi ja muuttaa toimintaasi - tai sitten palauttaa ajokortin poliisilaitokselle tarpeettomana. Kiitos.

Huskvarnan kaupunki sijaitsee Vätternin pohjukassa eli on eräänlainen järvenpää. Se pienkonevalmistaja muuten kirjoitetaan Husquarna, kaupunki taas ei - nyt tiedän minäkin. Yritimme hetken löytää keskustaa, mutta sellaista ei oikein ole - muutama liikerakennus ja kauppa ja kirkko, niiden jälkeen tehdas ja tehdasmuseo - ja sitten loputonta omakotialuetta, joka leivittäytyy kukkuloille kuin Pispala, mutta isompana.

Käytännössä Huskvarnaan kiinni kasvaneena löydämme Jönköpingin, joka sekin on Vätternin rannalla mutta paljon isompi ja kaupunkimaisempi. Liikenneympyröitä on riittävästi, mutta ei yhtäkään potaattia. Vanha varuskunta löytyy myös, sekä kivan oloinen kävelykeskusta ja paljon vanhoja taloja. Se suurin nähtävyys on kuitenkin tulitikkumuseo. Vau. Muutaman nettihaun jälkeen hommassa alkaa olla järkeä; täällä valmistettiin yhdessä vaiheessa 90% maailman tulitikuista ja tehtaan perustaja kieriskeli rahoissa siinä määrin, että tuli ostaneeksi muutaman muunkin pikkufirman, mm. Erikssonin. Homma kuitenkin kaatui verotuksellisiin epäselvyyksiin, kuten tapana on.

Istuimme jonkin huoltoaseman parkkipaikalla Jönköpingin ja Huskvarnan välimaastossa, vieresen grilliravintolan hiiligrilli tuprutti ankaraa valkoista savusumua koko tienoon täyteen. Katku oli melkoinen ja hetken aikaa pahimmassa pilvessä seisottuaan olisi saanut ilmaisen fiftarikampauksen, ihan ilman hiusrasvaa. Aikaa oli vieläkin liikaa. Hetken mielijohteesta ajoimme Brahe Husia katsomaan, se kun jäi Grännan takia välistä. Hölmöä hommaa, mutta sellaista se joskus on - ja kun tuo rantatie on muutenkin yksi parhaista paikoista koko Ruotsin läpiajossa, niin miksipä ei. Valo oli edelleen hyvä, jopa hieno - ja kovin kirkas.

Takaisin päästyä oli jo lähes pimeää, kauppareissun jälkeen aurinko laski ihan kokonaan. Kauppakassiin päätyi lihapullia, creme fraiche -perunasalaattia, räikeänpunaista salamia, port saluttia, cloudy apple fun lightiä ja kaksi kierrepullaa. Niin, ja jubileumskaka-nimistä paksua rieskaa sekä het kebabrörä-tahnaa jota levittää sen päälle.

Majoitus on puutaloalueella, pienessä mutta modernissa pihamökissä. Sisustus on hyvin beige, mutta sellaista se nyt on - kaikki tarvittava löytyy ja enemmänkin. Joissain arvioissa tosin sanottiin, että sijainti on vilkasliikenteisen ja äänekkään tien varrella ja nukkumisesta ei tahdo tulla mitään metelin takia. Tästä on nyt viimeisen tunnin aikana mennyt ohi ainakin kolme autoa, joista yhdessä basso jauhoi. En ehkä selviä tästä möykästä.

Huomenna sitten kohti Tanskaa ja Köpistä, vielä ei olla päätetty mennäänkö sillan kautta vai lautalla - maksavat suunnilleen saman. Hmm. Ja sitten kuvien pariin, nähdään taas huomenna.