Torstai, 16. lokakuuta 2025, Värnamo, Ruotsi

Aamulla auton pakkaus ja kämpän tyhjennys, erittelimme jopa tanskalaiset ja ruotsalaiset palautuspullot omiin kasseihinsa. Tiskikoneesta löytyi edellisen asukkaan likaisia astioita, jätimme siis käsinpesun väliin ja laitoimme koneen huppasemaan. Kävin palauttamassa pullot, mutta tulin ostaneeksi rahoilla lähes yhtä paljon täysiä. Eihän se hyvin mennyt, mutta nyt on erikoislimua. Ilma oli taas nätti ja kirkas, lämpöä viitisentoista astetta.

Navigaattori välttelemään isoja teitä ja kohti Louisianan taidemuseota. Hänen järkevyytensä ajelutti erikoisia reittejä, kaupungissa kun ei oikein voi välttää isoja teitä. Kööpenhamina vaihtui Helleruppiin saumattomasti, ohitimme Carlsbergin panimon ja jatkoimme sujuvati rantatielle, joka eteni kohti pohjoista noin kymmenen metrin päässä merestä. Salmen toisella puolella siinsi Ruotsi koko matkan.

Isoja puita, pitkää hiekkarantaa, kirkasta vettä ja arvatenkin hyvin arvokkaita merenrantahuviloita, kilometrikaupalla. Aina toisinaan pieni kyläntapainen, jossa kauppa ja muutama ravintola - tai sitten järkälemäinen parantolahotelli jostain edellisen vuosisadan vaihteesta - eikä pysähtymismahdollisuutta käytännössä ollenkaan. No, eipä tuo nyt niin ihmeellisen kuvauksellista ollut, vaikka söpöä ja pikkusievää kylläkin. Jostain syystä tie ei tuntunut ollenkaan tutulta, vaikka onhan tästä ajettu monet kerrat.

Humlebækin kylässä löysimme parkkipaikan lähes heti, vaikka porukkaa tuntui olevan enemmän kuin koskaan aiemmin. Sukelsimme heti taiteeseen, syvään päähän ja kyselemättä. En nyt ala analysoimaan sen tarkemmin, ei siitä mitään tulisi; sanonpahan vain, että osa teoksista oli erittäin onnistuneita, sykähdyttäviä, pakahduttavia, henkilökohtaisia ja täynnä tunnetta - toinen osa taas vähän sellaisia melkein hyviä ja ihan onnistuneita - ja pieni vähemmistö tyhjää roskaa ja mitättömyyttä, joista teki mieli kysyä, että missä tässä on nyt se taide. Mutta ne parhaat, totta tosiaan, voi veljet.

Myös itse rakennus ja sen ympäristö tekevät kokemuksesta paremman kuin se onkaan, tavallisesta omakotitalosta alkava näyttelytila jatkuu vaivihkaa lasisina käytävinä ja maanalaisina saleina, kunnes heittää kulkijan ulos ja meren äärelle, ravintolan terassille ja veistosputarhaan. Olimme valitettavasti täynnä sekä henkisesti että fyysisesti, paikan ruokatarjonta kun on taivaallisen hyvää. Ihmisiä oli toisaalta niin paljon, että odottaessa olisi saattanut tulla nälkä - moista tungosta en ole täällä ennen kokenut. Terassin reunalla pikkupojat yrittivät kiusata lokkia, se ei ollut millänsäkään, tuijotti vaan pää kallellaan, että putoaisiko niiltä jotain syötävää. Kaikkeen näköjään tottuu.

Näyttely jatkui vielä ja museokauppakin piti sen jälkeen kiertää. Niistä löytää aina jotain erittäin tarpeellista, joka on pakko saada - niin tälläkin kertaa, mutta valitettavasti hinnat estivät suuremmat hankinnat. Kokemusta rikkaampina ja visuaalisessa ähkyssä poistuimme autolle, kyllä tällä jaksaa taas pitkään.

Tie pohjoiseen samaa rantaa pitkin oli tutumpi, jopa paikkojen nimet muistuivat mieleen. Kohta olimmekin jo Helsingørissä, sitten lauttajonossa ja kohta jo merillä. Sää kävi pilviseksi, pisaroitakin putoili ehkä kolme - mutta Ruotsin puolella kirkastui taas. Lauttamatka kesti noin kaksikymmentä minuuttia, sitä kymmenen ensimmäistä oltaisiin Tanskan aluevesillä, jolloin baari ja tax free voisivat myydä alkoholia - Ruotsin puolella hanat menivät kiinni, tästä tiedotettiin keskusradion kautta äänimerkillä. Kaikenlaista. En rynnännyt tarjousten perään, vaikka ne varmaan olisivatkin olleet hyviä - olutta oli jo eikä muuta tarvittukaan. Ihmettelin kuitenkin buffetpöytää, melkoisella kiireellä saisi lappaa että jotain ehtisi syödä - kunnes muistin miten homma toimii. Jos laivaan astuu jalkaisin, saa sahata samaa väliä vaikka koko päivän yhdellä lipulla - monet kuulemma tekevätkin niin. Ehtii syödä ja juoda, maisemat vaihtuvat ja se kymmenen minuutin tauko tulee joskus ihan tarpeeseen. Joskushan tuo olisi kokeiltava, vaan eipä taida olla ihan heti mahdollista näin automatkaajalle.

Säästyinpä sittenkin ottamasta bensaa Tanskan puolelta, se kun oli huomattavasti kalliimpaa. 13,98DKK eli 1,89E. Ihan kuin kotona.

Ruotsin puolella matka jatkui nopeasti, sääkin oli taas selkiytynyt. Skåne näytti oikein viehättävältä, olikin juuri kehumassa maisemia ja muutenkin kivaa meininkiä, kun jostain löyhähti sellainen sianpaskan käry että nenäkarvat paloivat. Sellaista se on, maaseudulla toisinaan. Värnamoon ei ollu kuin muutaman tunnin ajo, tie suora ja hyvä, rajoitus 120. Matkalta ei ole juuri kerrottavaa, pysähdyimme ensimmäisen kerran godisflygplanissa - se kun jäi menomatkalla väliin ja on muutenkin ollut puheissa usein. Laitos on kyllä hämmentävä viritys, muovitetulla pellillä päällystetty ja popniiteillä kasattu pläyjäys, joka muistuttaa etäisesti lentokonetta - samalla tavalla kuin kimalainen muistuttaa lentävää hyönteistä. Ulkoa se on iso ja jykevän näköinen, sisältä taas pieni, ahdas ja pimeä. Valikoimakaan ei ollut sen kummallisempi kuin tavallisessa marketissa ja hinta taisi olla yläkanttiin. Jotain vilunkia on syytä epäillä, jos puhutaan kilojen sijaan hehtogrammoista - merkintänä tietenkin kaikille tuttu ja jokapäiväinen Hg.

Seuraava pysähdys Ljungbyn isolla huoltoasemalla, jonka yhteyteen on kasvanut keskisuuri ostoskeskittymä - kauppoja, ravintoloita ja jopa hotelli. Tästä on kyllä juuri sopiva matka lauttarantaan, että jos illalla tulee niin näillämain alkaa väsyttää. Söimme taas Maxissa, koska perinteet velvoittavat - mutta huomenna kyllä etsimme jotain muuta, alkaa riittää jo. Ja koska karkkilentokoneessa käynti siirtyi tänään vihdoin sanoista tekojen puolelle, toteutin samalla toisenkin mieliteon; viereisellä tontilla kun sattui olemaan Dollar Strore, jossa olen halunnut käydä ties kuinka kauan. Eipä ollut lievä pettymys, kun astuin sisään ja totesin olevani Tokmannissa. Tuotteet olivat täsmälleen samoja, niissä oli jopa suomenkielinen teksti ensimmäisenä hintalapussa ja merkki oli useinmiten kotikulta. Lisäksi kaikki näytti tanskalaisen tarjonnan jälkeen kovin muoviselta. No, nyt tiedän.

Vielä hetkeksi tienpäälle, puoli tuntia Värnamoon. Vaihdoin pienemmälle tielle, mutta yhtä liittymää liian myöhään, jäi Cliff Burtonin muistokivi näkemättä. Jouduin selittämään Kristalle kenestä oli kysymys, vaan eihän sitä voi kaikkea tietää. Takaisin en kääntynyt, niin suuri fani en ole - ja maisemakin näytti oikein hienolta edessäpäin, laskeva aurinko ja pitkä järvi ihan rannassa. Hyvää kuvaskohtaa vaan ei osunut kohdalle, koko rantaviiva oli täynnä yksityisiä omakotitontteja, niin kauas että aurinko ehti jo painua horisontin taa.

Värnamossa ei taida olla juuri nähtävää, se on typillinen eteläisen Ruotsin pikkukaupunki tai ehkä taajama. Hotellikin on pieni, huone vielä pienempi - ja ainakin tähän asti olemme ainoat asiakkaat. Avaimet sai noutaa tiskiltä, ontoksi koverretun kirjan sisältä - niitä oli siinä useampi, kaikki numeroituja. Aika mainiota. Huoneen pienuutta kompensoi alakerran yhteistila, jossa aamiastakin kai tarjoillaan. Tänne sai tulla vapaasti hengailemaan, kirjoittaminenkin sujuu nopeammin kun on pöytä. Tarjolla on kylmää kuplavettä ja kahvikone, joka tosin tuottaa pahaa ja palaneen makuista mutta samalla vetistä kuraa. Kakkuakin saisi ottaa, sitä halvinta ja ikuisesti säilyvää, mutta kuitenkin. Tanskasta ostettu kanelsnegl vei kyllä sokerinhimon tältä päivältä, niin syntisen makea se oli.

Kirjoitan tätä siis puolihämärässä aamiaishuoneessa, katossa olisi lisää lamppuja mutta katkaisinta ei löydy. Äsken jouduin keksimään miten mikro toimii, se kun ei noudattanut normaalia logiikkaa - käynnistysnappulaa ei ole, vaan laite käynnistyy ajan ja tehon valitsemisen jälkeen itsestään - ei tietenkään heti, vaan mietittyään hetken. Sen hetken aikana tottumaton tulee painaneeksi sitä ainoaa nappia, joka käynnistää ajastimen - ja jos ajastinta ei aseta, laite palaa hetken päästä alkutilaaan eikä tee mitään. Mahtavan loogista, eikö?

Huomenna ei saa nukkua pitkään, aamiaista tarjoillaan jopa 09:30 asti, onhan kuitenkin arkipäivä. Sen jälkeen on koko päivä aikaa ehtiä Kapellskäriin, laiva lähtee puoli yhdeltätoista illalla. Jotain siis pitää keksiä, vielä ei tiedetä että mitä. Käymme ainakin kaupassa ja vähintään kahdessa eri Systembolagetissa, niissä kun on nykyään alueelliset valokoimat eikä joka kaupasta saa samoja oluita. Snösättran katutaiteet Tukholman laidalla kutsuvat myös, sinne olisi vaan ehdittävä ennen pimeää, joka tulee joskus seitsemältä - ja siitä on vain vähän yli tunnin matka satamaan, eli lisää tekemistä olisi ideoitava. Jääpä nähtäväksi.

Loma loppuu! Ääk!