Perjantai, 17. lokakuuta 2025, Kapellskär - Naantali

Nousimme samaan aikaan auringon kanssa, näin ei tapahdu kovinkaan usein. Hotelliaamiaiselle oli ehdittävä, vaikka se olikin hienoinen pettymys. Myöskään unet liian pienessä huoneessa eivät virkistäneet kumpaakaan, aika oli tahmeaa ja kofeiinia kului. Ilma oli kirkastunut, mutta samalla viilennyt - vain kahdeksan astetta päivällä ja puolikiinteää vettä takalasilla.

Alkumatkasta ei tapahtunut mitään mainittavaa, aurinko nousi vähitellen ja liikenne lisääntyi vaivihkaa. Pysähdyimme ensimmäistä kertaa Huskvarnassa, siellä kun oli sopivasti Systembolaget juuri aukeamassa. Olin yksi päivän ensimmäisistä asiakkaista, ensimmäistä kertaa koskaan. Henkilökunta tunsi muut asiakkaat nimeltä, mikä oli lievästi häiritsevää mutta todennäköistä. Löysin kassillisen paikallisia erikoisuuksia sekä sellaisia tsekkioluita, joita en löytänyt kesällä Tsekeistä. Tutkimattomat ovat maahantuojien tiet.

Viidentoista minuutin pikaparkki riitti hyvin, vaikka kävelymatkalle osui tietyö - joka ikisessä ruotsalaiskaupungissa on ollut tällä matkalla tietyö kaikkein keskeisimmällä kadulla, ja loppumatka jatkuisi saman teeman mukaan. Tässä vaiheessa kuitenkin tehtiin viimeinen havainto pysäköintikiekosta, sitä ei ole näkynyt sen koommin. Auto on melkeinpä käännetty ympäri ja ravisteltu, mutta kateissa pysyy. No, se olikin jo rikki - toimi huonosti jääraappana viime talvena, lohkesi heti.

Huskvarnasta vaihdoimme pienemmälle tielle, se kiipesi järvenrantapengertä ylöspäin kuin vuoristossa ikään, muuttui lopulta yksikaistaiseksi - ja sitten tulivat liikennevalot, jotka eivät kertakaikkiaan vaihtuneet. Huomasin tolpassa jalankulkijoille tarkoitetun painonapin, jota kävin yli viiden minuutin odottelun jälkeen painamassa. Se toimi heti; vastakkaisesta suunnasta tuli välittömästi auto ja sitten valot vaihtuivat. Kaikenlaista. Matkaa toisen suunnan valoille ei ollut sataakaan metriä.

Heti tämän jälkeen tuli parkkipaikka, jonka kyltissä luki Vista Kulle - sama nimi esiintyy isomman tien taukopaikassa, jolta ei kuitenkaan näe paljon minnekään, jos rantalepikkoa ja taivasta ei lasketa. Tämä yksilö oli kuitenkin toista maata, kallion päälle rakennetusta huvimajasta aukesi hieno näköala ja vierestä lähtevä polku olisi vienyt vielä korkeammalle mäelle. En nyt kuitenkaan lähtenyt liukastelemaan aamukasteesta märkään rinteeseen, vaan palasin autolle ja narskautin Faxe Kondi Booster -energiajuoman. Se on siitä jännä, ettei se maistu ollenkaan perinteiseltä energiajuomalta, vaan lähinnä laimennetulta spriteltä. Elämä alkoi vähitellen palailla pääkoppaan.

Jatkoimme pienempää tietä pitkin, Kaxholmenin ja Ölmstadin kautta kohti Grännaa - ja siitä Ödeshögin ja Väderstadin kautta Mjölbyhyn, jossa kävimme kaupassa Willy:s -nimisessä marketissa. Alun perin oli tarkoitus shoppailla jo Ödeshögissä, mutta parkkipaikoja ei oikein ollut, koska keskuskatu oli remontissa. Mjölbystä mukaan tarttui kaikenlaista turhaa ja tarpeellista, enimmäkseen ruokaa ja juomaa. Ilma oli pilvistynyt, hetken aikaa jopa satoi - mutta kirkastui pohjoista kohti. Motalan kautta Örebro:hun, jossa katselimme hetken aikaa varsin keskeisellä paikalla sijaitsevaa linnaa. Keskuskatu oli, kuten arvata saattaa, remontissa. Paikka vaikutti kuitenkin oikein lupaavalta, sellaiselta jossa voisi viettää yhden iltapäivän. Hankala vaan saada sovitettua reitteihin ja aikatauluihin, sijainti ei ole ihan optimaalinen.

Västeråsin ja Enköpingin - ja jossain kohtaa pelkän Köpingin - läpi kohti Tukholmaa. Tie ei ollut sen kiinnostavampi kuin se mitä normaalisti ajamme - jännimmät kohdat osuivat tälläkin kertaa Vätternin ympäristön maalaisteille. Ehdimme parahiksi Tukholman iltaruuhkaan pienessä tihkusateessa, oli niin totaalisen pimeää etten ennen muista moist nähneeni. Ajelu loputtoman tuntuisilla ja koko ajan kaartuvilla ja toisistaan erkanevilla kehäteillä ei ollut mukavaa ja aurinko ehti tosiaan laskea - näkisikö Snösättran graffitialueella mitään? Ajelu ei ollut turhaa, valoja oli yllättävänkin hyvin ja taiteen taso taas kerran korkea. Sadekin loppui juuri sopivasti.

Loppumatka pimeän Tukholman läpi oli paljon miellyttävämpi, kun näki minne on ajamassa. Kaupungin valot tuikkivat märässä tienpinnassa ja heijastuivat järvistä, kun ylitimme ties kuinka monetta siltaa. Ihan keskustaan ei ollut asiaa, joten en tiedä oliko se remontissa - todennäköisesti oli, ainakin Slussenin tienoilla.

Matka joutui, mutta niin pitikin - laivan lähtöön noin kaksi tuntia ja ajoa tunti jäljellä. Eipä siis aikailla, päätin, ja rouhin samalla vähän irtokarkkeja. Puolivälissä matkaa alkoi taas sataa, tällä kertaa ihan oikeasti. Pyyhkijät viuhtoivat hulluna, mutta eteensä ei nähnyt muutamaa reunatolppaa pidemmälle - edes pitkät valot eivät auttaneet, valo vain imeytyi johonkin kuin mustaan sieneen.

Norrtäljen kohdalla aikaa oli jäljellä vielä tunti, käväisin siis pikaisesti kaupassa - muutama eväs iltaseksi, vähän juomaa - ja muutama Fun Light, sellaisia makuja joita ei meiltäpäin saa. Olisin ostanut pullaakin, vaan jollain teinillä oli elämänsä siihen asti vaikein valinta kesken; tämä pulla, tuo pulla, ehkä tuo kolmas - tuo on sämpylä, ei sitä, ehkä kuitenkin viineri... luonnollisesti hyllyn keskellä, niin ettei kukaan muukaan saanut mitään. Kassan jälkeen oli myynnissä kanelbulle-merkkisiä jäätelöitä puoleen hintaan - tosiaan, kassan jälkeen. Onpa jännä että niitä on niin paljon myymättä.

Viimeiset parikymmentä kilometriä satamaan, aivan säkkipimeässä. Onneksi edellä sattui ajamaan ylileveä erikoiskuljetus, jonka oranssit varoitusvilkut porasivat reiän verkkokalvon läpi ja takaraivoon asti. Ohituskaistojakin oli, mutta tällä sateella ja näin pimeässä ei uskaltanut yrittää - kuljetus oli tosiaan ylileveä ja tiellä vaijerisa tehty keskikaide, joka haukkaa välittömästi jos erehtyy liian lähelle.

Pääsimme kuitenkin satamaan, jossa tapahtui ihme: lippukopin tyyppi ei halunnut nähdä passeja eikä lippua, kysyi vain että olemmeko me me ja tulosti sitten hyttikortit. Näin on tapahtunut kerran aiemminkin - ja viimeksi viikko sitten rakas vaimoni naljaili, kun oletin että niin kävisi taas. Että silloin kerran, 10 vuotta sitten on näin käynyt ja vieläkin odotan että kohta taas.

Ajoin jonoon, se ei liikkunut puoleen tuntiin. Juuri kun olin nousemassa vessaa etsimään, se tietenkin liikahti - mutta kun pääsimme keulille, satamareiska pysäytti koko liikenteen ja häipyi sitten viideksi minuutiksi johonkin. Häh. Sitten rekkojen takaa puikkelehti yksinäinen auto peräkärryn kanssa ja kohta paikalle löntysti myös reiska. Se viittilöi käsillään jotain epäselvää ja näytti hermostuvan kun kukaan ei ymmärtänyt tätä pantomiimia. Outoa powertrippailua. Taskussa sillä näytti olevan oranssi valomiekka (tai pituuden puolesta kai valopuukko) jota huitomalla viesti olisi ehkä mennyt perille - oli tosiaan pimeää kuin hiilikellarissa yöllä. Tulkitsin tämän heilumisen lopulta niin, että nyt on aika ajaa. Samoin tulkitsivat kolmen muunkin jonon kuskit, ehdin kuitenkin hässäkän alta pois. Joillekin ihmisille vähäkään valta ei sovi ollenkaan.

Laivassa liikenteenohjausreiskat seisoskelivat kolmen ryhmissä ja jauhoivat paskaa - hermostuivat sitten, kun autot eivät menneetkään sinne minne heillä oli tarkoitus - Jännä homma kyllä, melkeinpä uskomaton. Olemme toki pahoillamme, ajatustenlukukurssi on vielä hieman kesken.

Hytti löytyi helposti ja ovikin aukesi - kunhan ensin pääsi hissistä ulos. Meitä ennen poistui kaksi pariskuntaa, joista molemmat jäivät vuorostaan seisomaan oviaukon eteen niin, ettei ulos mahtunut. Luulisi, että jälkimmäinen porukka, joka joutui huomauttamaan edellisiä, olisi itse tajunnut väistää - vaan ei.

Kirjoitan tätä tyhjässä loungessa, lasten leikkipaikka meni onneksi kiinni ja siunattu rauha laskeutui. Seinän takana baarissa soittaa DJ:n ja saksofonistin epätodennäköinen duo, fonisti puhaltaa laulumelodioita kuluneimpien laivabiisien päälle. Muuten tämä on oikein moderni ja viihtyisä paatti, joskin sisustus on hieman liian beige. Seinän kokoisista ikkunoista voisi ihailla ohilipuvaa merimaisemaa, paitsi että ulkona näkyy pelkkään mustaa - ei valoakaan horisontissa.

Kello alkaa olla jo paljon, etenkin jos huomioidaan huominen saapumisaika - muistakseni jotain vaille seitsemän. Ei sellaista saa tehdä ihmiselle. Netti on myös hieman huono, väittää että yhdistetty on ja signaalin vahvuus erinomainen - vaan eipä tiedosto kuitenkaan liiku. Saattaa siis hyvinkin olla, että julkaisu jää huomiselle - vaan mistäpä sitä tietäisit, hyvä lukija - jos en saa tätä julkaistuksi? Joka tapauksessa loma on nyt ohi ja töihin palattava. Mitähän siellä tehtiin? Reissu oli molempien mielestä oikein onnistunut, tai niin ainakin tulkitsin. Että ensi kertaan ja moin moin.