Sunnuntai, 14. toukokuuta 2023, Utrecht, Alankomaat.

Toinen pitkä ajopäivä taisteltu läpi. Joko yöunet olivat riittämättömät, tai sitten minussa on jotain vikaa - joka tapauksessa suoran tien tuijottaminen kävi ylivoimaisen väsyttäväksi noin tunnin jälkeen. Oli kertakaikkiaan pakko pysähtyä kävelemään auton ympäri, ostamaan kahvia, venyttelemään, kiipämään meluvallin jyrkkää seinämää, mitä tahansa. Yritin syömistä, energiajuomaa, vissyä, tavallista vettä ja ikkunoiden avaamista. Kaikista oli apua hetkeksi, vaan ei lopullista helpotusta. Lopulta keksin aika hyvän keinon, mutta palataan siihen myöhemmin.

Tilannetta ei ainakaan helpottanut tien absoluuttinen tylsyys; Pohjois-Saksan A1-moottoritie on kuin viivottimella vedetty. Lisäksi se on kuuluisa loputtomista tietöistä ja niiden aiheuttamista ruuhkista - kuuluu sarjaan vältä jos voit. Kuin ihmeen kaupalla suurin osa kaivannoista on nyt saatu umpeen ja liikenne soljumaan; vain kolme stau:ta eli ruuhkan täydellistä pysähtymistä ennen Hampuria - sehän on tosi hyvin. Juu.

Hampurin kohdalla koitti oikein monumentaalinen stau, kilometrien mittainen. Käännyimme viime hetkellä rampille; jos pitää seistä jonossa, niin mielummin kaupungissa kuin betonirännissä - on edes jotain katsottavaa. Navigaatiotäti ei tätä ymmmärtänyt, väänsi sitten miten paksusta rautalangasta tahansa. Seurasi pyöritystä loputtomilla teollisuusalueilla, päättyen aina samaan lopputulemaan: ja tuosta rampista takaisin moottoritielle, varoituksen kera, että ei ehkä kannattaisi mennä kun siellä on kamala ruuhka. No shit, Sherlock.

Oli nöyrryttävä koneen edessä ja tehtävä manuaalinen ajolista: ensin tuonne Lidliin, sitten tuolle bensikselle, tuohon apteekkiin, jne. Alkuun se toimikin hyvin, vaan kun en viitsinyt käydä tekemässä turhaa kunniakierrosta eräällä parkkipaikalla, sekosi pakka täysin. Tee heti u-käännös, se vaati - ja sitten ajat moottoritielle. Ja varo sitä ruuhkaa. Että ei kannata olla huolissaan, tekoäly ei ole valloittamassa maapalloa ainakaan ihan heti.

Jossain kohdassa Hampurin ja Bremenin välillä keksin oivan lääkkeen unisuuteen: adrenalliini. Saksassahan on moottoriteillä enimmäkseen vapaa nopeus - kokeillaanpa sitten. Kuoriaisen oloinen Citroën C3 a.k.a. Le Köppis ei ole mikään urheiluauto, mutta käytyään juuri huollossa ja aurauskulmien säädössä se on aika kiva kulkine. Vauhtiin päästyään, ainakin. No, mittari näytti 140 kun pääsin pakettiautosta ohi puoliväkisin. Taustapeilissä vilautteli valojaan toinen paku, matkailuvaunua vetäen. Lentobensaako ne näihin tankkaavat? Siirryin suosiolla keskikaistalle, ohi pyrkivät ainakin Porche 911, vanha Jaguar, monta mersua ja lopulta Ferrari - kuljetusauton lavalla. vauhtia oli 150 ja olin tosiaankin täysin hereillä ja hetkessä läsnä.

Hupi loppui kuitenkin aikanaan, kuten maakin. Ensin aleni nopeustajoitus, sitten koruton kyltti toivotti tervetulleeksi Alankomaihin. Moottoritien poistumisrampeissa ei lukenut enää ausfart vaan uit, maasto muuttui kuin veitsellä leikaten täysin tasaiseksi - ja ihmiset alkoivat ajaa kuin Tuusulanväylällä perjantai-iltapäivänä. Turvavälit katosivat kokonaan ja alkoi päätön kaistalta toiselle poukkoilu, ylinopeutta, tietenkin. Touhua katsellessa keksin oivan nimen prätkäjengille: mc helvetin perkeleet. Pääsyvaatimuksena 1. säätää sytytys niin, että suurin osa bensasta palaa pakoputkessa ilosesti poksahdellen 2. pakonomainen tarve renkata kaasukahvaa edestakaisin liikennevaloissa 3. taipumus ajella vain ja ainoastaan arki-iltaisin, vähän ennen puoltayötä.

Sanovat, että hollanti ei ole kieli; se on kolme kieltä toistensa hartioilla pitkän takin sisällä, ostamassa lippua uusimpaan jännityselokuvaan. Kuvaus ei ole aivan huono, mietin, kun huoltiksen myyjä huikkaa mooin. Ilmaisu tuli meille merimiesten mukana ja juurtui. Mutta tosiaan, hollanti; englantia, saksaa ja skandinaviskaa sekaisin. Luettuna lähes täysin ymmärrettävä, puhuttuna kuin jotain salakieltä. Luettuna kauniita pitkiä vokaaleita, puhuttuna enemmän rohinaa ja korinaa kuin kroonisesti kurkkukipuisten ranskalaisten croissant-konferenssissa. Tuijottakaapa vaikka paikallista karttaa hetken aikaa huvittumutta edes vähän - ette pysty.

Utrecht on modernin näköinen yliopistokaupunki, pakolliset kanavat ja vanhat puolet löytyvät toki. Oikein pätevän oloinen näin ohiajettuna; katsomme huomenna tarkemmin, tässä ollaan kaksi yötä. Majoitus on puutarhavajassa, joka tosin on kaksikerroksinen ja 50-neliöinen, oma puutarha kuuluu pakettiin. Isäntä auttaa tavaroiden kantamisessa ja tarjoaa kaljan, sitten vielä toisen. Kertoo juttuja kaupungista ja elämästä yleensä, vaikuttaa oikein sivistyneeltä ja mukavalta. Sanoo käyvänsä aamu-uinnilla viereisessä kanavassa ja tarjoutuu tekemään kaupungin parasta munakokkelia. Otamme haasteen vastaan.

Tätä kirjoittaessa on tullut ilta ja yö. Jatkan lisähuomioilla huomenna, nyt nukahdan lokkien iltahuutoon ja kanavan sammakoiden konserttiin. Mooin.